Peru's juttuja

Limassa, ei siis kusessa. Viela.

Leo Tolstoin mukaanhan runsas joutilaisuus on sotilaselaman suurimpia viehatyksia, kuten kaikki miehen tuotantoon perehtyneet varmasti muistavat. Taytyy kylla sanoa, ettei se joutilaisuus tasta reissuelamastakaan huonoa tee.

Eilen illalla siis tultiin tanne Limaan ja nyt yritellaan totutella paikalliseen elamaan ja siihen etta kelloja siirrettiin 7h taakseppain. Siksipa tatakin tulee kirjailtua sangyn pohjalta puoli kuudelta aamulla.

Jotenkin hauskaa, kun Suomi taitaa olla lahes ainoita maita joissa asiakkaat ryostaa taksikuskeja, eika toisinpain. Ja siittapa johdanto seuraavaan tarinaan:

Varasin hostellin kautta taksin hakemaan meidat kentalta majoitukseen ja ajattelin etta silla selva. Noh eipas ollutkaan. Vaan ennen lahtoa tuli pari sahkopostia joissa varoiteltiin, etta asia on ok, mutta taksi ajaa laitakaupungin ´heikkojen alueiden´lapi, eika sita pida pelastya. Koko kaupunki ei ole kuulemma samanlaista aluetta.

Seuraavassa sahkopostissa tuli sitten toimintaohjeet kentalle. Kun saavumme kentalle vastassa on herrasmies, jolla on kyltti jossa lukee hostellin nimi. Kun loydamme taman miehen, kysykaa hanelta tunnussanaa. Mikali mies tietaa tunnussanan, kysykaa lisaksi tunnistautuminen, johon miehen piti vastata minun nimellani.

Helppoa, yksinkertaista ja mika parasta, ihan kuin jostain Bondista.

Taman jalkeen sain viela yhden sahkopostin jossa oli tama salaperainen tunnussana. Mielikuvituksellinen ´Winter´.

Kun saavuimme kentalle, odotimme jannityksesta kihelmoiden, miten saisimme taman salaperaisen operaation onnistumaan.Kentalla meita vastassa oli kymmenien taksikuskien armeija, joilla kaikilla tuntui olevan asiaa juuri meille.

Etsimme kuumeisesti herrasmiesta, jolla olisi kyltti jossa lukisi hostellin nimi. Turhaan. Kuitenkin eras nahkatakkinen, varjoissa lymyileva mies heratti kiinnostuksemme. Ei siksi, etta han oli mies, vaan siksi, etta hanella oli kyltti jossa luki isolla "TERRO TOMINTN" Eika tarvitse ratkaista Da Vinci-koodia, mikali pystyy paattelemaan, etta tama oli juurikin etsimamme mies.

Rupesimme kuitenkin hieman empimaan, 'mee sa', 'en ma, mee sa','miks aina ma?'tyyliin. Mies huomasi hermostuneisuutemme, taitteli sanomalehden klassisen tyylikkaasti kainaloonsa, sammutti savukkeensa ja lahti lahestymaan meita. Mitaan sanomatta han jai seisomaan tyynen rauhallisesti viereemme.

Sain vaivoin rykaistya ilmoille tuon salaperaisen kysymyksen 'password'?

Kuten arvata saattaa miehella ei ollut kuvan palaa mistaan tunnussanasta, ei minun nimesta, eika tietenkaan puhunut sanaakaan englantia.

Miten ihmeessa kaverilla oli sitten kyltti jossa luki selvasti minun nimeni? Miten han oli oikeaan aikaan kentalla ja miksi hanella tuntui yha olevan asiaa meille?

Muutamien minuuttien arpomisten ja kasien levittelyn jalkeen tavoitin kuitenkin miehen puheesta sanan "kusillius". Sehan on tama meidan hostellin nimi. Aikamme miesta tentattuamme, saimme elekielesta ja viittomisesta sen verran selvaa, etta han on hakemassa meita hostellille. Eika muuta kuin vectran takapenkille ja kyyti majoitukseen.

Harmittaa, kun kaikki hienot ja salaperaiset operaatiot menee aina pain vittua, kun joku ei tee toitansa kunnolla. Ihan kuin meilla toissa.

Hmmm, lahtikohan tama vahan kasista?

Noh kaupungista enempi myohemmin, kun paasemme siihen vahan sisaan.

Voin luvata, etta seuraava joka antaa Mikolle nikotiinipurkkaa, ei kavele enaa koskaan. Nimim Lentokoneen loput 384 matkustajaa.

HYVAA ISANPAIVAA!!!

Ja sitten aamupalalle...