Jos tämä teksti on luettavissanne, niin kiitokset jälleen Suomen kirjeenvaihtajallemme Matille!
Varasinpahan Shanghaista itselleni viimeiseksi viikonlopuksi ihan luksusluokan majoituksen viiden tähden hotellista. Komea on paikka, ei voi valittaa. On se tosin vähän raskasta kun huonepalvelu tulee aamulla ysiltä repimään housuja jalasta, että onko pyykkiä!! No, seuraavana aamuna osasin jo käyttää, älä häiritse nappia. Täällä siis katsellaan niitä Shanghain valoja ja pyöritään kämpässä sekä podetaan jo henkistäkin krapulaa kotiin paluusta. Tero ja Mikko laittoivat omia suunnitelmiaan hieman uusiksi.. Kiitos siitä Kiinan valtiovallalle. Eli Tiibetiin ei turisteja, edes hyvin käyttäytyviä suomituristeja, lasketa tällä hetkellä. Sekös suomituristeja HARMITTAA, mutta he varmasti itse kertovat ajatuksiaan siitä. Nyt Herroilla on kuitenkin 30.3 lento Nepaliin, joten ehkä he palaavat sieltä asiaan. Hyvää matkaa kuitenkin!
Esitänpä seuraavaksi lyhyitä ja sekalaisia katkelmia lähiaikojen tapahtumista, akselilta Hong Kong – Macao – Xian - Shanghai. Siksi lyhyitä ja sekalaisia, koska ne kuvaavat ehkä parhaiten ajatustenjuoksuani tällä hetkellä.
On mielenkiintoinen kokemus olla puolilta öin Hong Kongissa ilman majoitusta. ”Onneksi” tarjoajia riitti. Ulkona oli nimittäin n. 50 just meidän kaveria. Paikalla oli iso ja sekava kerrostalo täynnä ”hostelleita”. Huoneen koko oli ruotsinlaivan ö-luokan hyttiä vastaava. Sinne oli sitten ahdettu pari sänkyä. Perus myyntilause oli: I have a BIG room and three beds, have a look!!). Niin sitä käytiin vuoronperään katsomassa huoneita, yhden aina päivystäessä reppuja. Huoneet olivat kaikki samanlaisia ja niissä ei tosiaankaan ollut kolmea sänkyä, eivätkä ne tosiaan olleet isoja. Välittäjätkin alkoivat jo puoli kahden aikaan yöllä hermostua kun herroille ei kelpaa mikään. Vaan pakko oli alistua kun uni painoi silmää.. Kahteen sänkyyn piti tyytyä.. Eikun arvonta käyntiin, kuka saa nukkua yksin. Mikko tietenkin voitti! Noo, olihan tuota harjoiteltu ennenkin, mutta nyt oli ylivoimaisesti pienin sänky.. Alkoi olla suomituristin henkilökohtainen tila kortilla!
Tavaraa niillä olisi taas ollut myydä ihan käsittämättömän paljon. Mikko on nyt kuitenkin onnellinen ibodyn omistaja ja kallella on pari leathermania. Halvalla tietenkin!
Järjestävät siellä myös joka ilta valoshown eli vilkuttelevat pilvenpiirtäjien valoja musiikin tahtiin. Käytiin katsomassa.. oli se hienon näköistä, mutta seura oli vähän väärää valojen tuijotteluun.
Teimme myös päivän veneretken Macaoon. Eli turistikävelyä, valokuvia ja pari leimaa passiin, nähty.
Tero lähti päivää aikaisemmin takaisin oikeaan Kiinaan hankkimaan meille junalippuja Xianiin. Lippujen ostaminen saattaa olla nimittäin päivän homma kiinassa. Parin tunnin jonottaminen lippuluukulle on prosessin helpoin osuus. Sen jälkeen kun pitäisi saada vielä itsensä ymmärretyksi. Tero ehkä valaisee prosessin kulkua myöhemmin lisää.
Junaliput kuitenkin saatiin ja edessä oli 28 tuntia kestävä junamatka. Kolme pientä sänkyä päällekkäin kummallakin seinällä ja me olimme ainoat ulkomaalaiset ainakin siinä vaunussa. Oli siinä ihmettelemistä puolin jos toisinkin. Käytävällä kulki myyjää toisensa perään.. Kaikkea oli tarjolla nuudelisopasta olueen.. Emme ostaneet nuudeleita. Vaan niin se aika kului yllättävänkin nopeasti, paikallisten touhuja seuraillessa ja luultavasti päinvastoin.
Xianissa tavoitteenamme oli käydä katsomassa maan alta löydettyä tuhansien terrakottasotilaiden armeijaa. Onnistuimme tavoitteessamme. Kuka tietää, mitä kaikkea Kiinan maaperä vielä kätkeekään. Oli tuokin sen verran valtava löytö. Siellä ne seisoivat muodossa kuin meillä armeijassa konsanaan.
Suomalaistyyliset läksiäisetkin tuli pidettyä Xianissa kun päätimme melko tiiviin n.5kk:n yhteiselomme.
Loppuun vielä lisää sekalaisia ajatuksia meiltä ja muualta.
Jos tuntuu, että olette joskus olleet liikenneruuhkassa, kannattaa tulla käymään Kiinassa. Voi olla, että mieli muuttuu tai sitten olette todella olleet liikenne ruuhkassa!
Aiemmin luulin, että Tampereen Hämeenkadulla on vappuna paljon ihmisiä. Se ei pidä paikkaansa. Shanghain keskustassa oleva kävelykatu on pari kertaa Hämeenkadun mittainen ja 2-3 kertaa leveämpi. Se oli ihan tavallisena sunnuntaipäivänä aivan täynnä väkeä aamusta iltaan. Onneksi olivat selvin päin.
Kiina on tällä hetkellä maailman suurin rakennustyömaa. Välillä tuntuu, että rakennusmiehet eivät itsekkään tiedä, pitäisikö purkaa vai kasata.
Tässä on ehtinyt pari kertaa miettiä, että mihin tuo kaikki tavara määrä tarvitaan. Oli sitten kyse vaatteista, elektroniikasta tai mistä hyvänsä. Otetaan esimerkiksi yksi gigantti ja lyödään niitä yhdeksän päällekkäin. Se on ihan perus elektroniikka kauppa Aasiassa. Sama juttu on vaatteilla ja muilla tuotteilla. Käsite ostoskeskus on siis saanut täällä uuden merkityksen. Pitäisikö myydä kaikki vanhat tavarat ennen kuin tehdään lisää.. Niitä nimittäin oli vielä pari myymättä.
Kirjoiteltavaa olisi vaikka kuinka, mutta ajatusten juoksu on melko lailla nollassa tällä hetkellä. Tero ja Mikko saavat siis täydentää Kiinan retkemme vaiheita. Tämä taitaa olla ainakin toiseksi viimeinen kirjailuni tältä reissulta. Huomenna illalla pysäytellään maailmanpyörää ja raivataan lumet kotioven edestä. Viikon verran ehtii vielä kotona sulatella reissua ennen töihin menoa. Kotiin paluun sujumisesta saatan vielä aikanaan kirjoitella jotain.
Reissun jatkoja Terolle ja Mikolle
Kalle
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
torstai 18. maaliskuuta 2010
Jumissa Wuxissa
Ollaan kaikesta huolimatta yhä täällä Wuxissa, paikallisten sankarien kanssa. Tultiin siis Pekingistä yöjunalla tänne, hengailtiin pari päivää kaverien kanssa ja kävimme tekemässä parin päivän pikavisiitin Shanghaihin. Matkasuunnitelmat muuttuvat lähes päivittäin, koska aina tulee eteen joitakin ongelmia. Suurin ongelma tuntuu olevan ajan puute. Millään ei ehdi käymään joka paikassa, mutta pitää kai sitten seuraavaan kertaankin jättää jotain.
Nyt matkaplaani kulkee seuraavasti: huomenna lennämme Guangzhouhun josta jatkamme junalla Hong Kongiin, siellä pari päivää ja nopea vierailu Macaon saarelle. Sen jälkeen takaisin Guangzhouhun ja juna/lento Xianiin morjestamaan terrakottasotilaita. Siellä tapahtuukin sitten parvenhajoitus, eli pakkaamme Kallen lentokoneeseen ja lähetetään kaveri Shanghaihin odottelemaan lentoa kotiinpäin.
Mikon kanssa jatkamme matkaa joko suoraan Tiibetiin, taikka sitten Chengdun kaupungin kautta. Junamatka kun kestää sen kaksi vuorokautta, niin aika tuntuu väkisinkin loppuvan kesken. Isompi ongelma tässä tapauksessa, onkin saada matkustuslupa tuonne Tiibetiin. Ovat ilmeisesti taas kerran sulkeneet koko alueen länkkäreiltä. Mutta yritämme parhaamme. Lhasasta sitten lento/land cruiseri Kathmanduun ja sieltä parin päivän reissu Bhutaniin. Tämä kun on tehty, niin voimmekin matkata Delhiin odottelemaan lentoamme kotiinpäin. Tällöin tosiaan eletään näillä näkymin huhtikuun 16 päivää, joten melko tiivis ohjelma on tiedossa.
Kerrataanpa kuitenkin ensin vähän Japania. Eli ’parhaimman’ wc-pöntön hallintapaneelissa oli 28 nappulaa. Joista tietenkin testasimme kaikkia. Valitettavan moni painike liittyy tähän suihkun säätelyyn. Aikaisempien lisävarusteiden lisäksi löysimme mm. Kansien ylösnostamiseen ja laskemiseen liittyvät napit sekä toiminnon, joka päästää huuhteluääntä, varsin hyödyllinen siis, mikäli sattuu ns. ujosuoli iskemään. ns. ’onnellista loppua’ emme onnistuneet valtavista ennakko-odotuksista huolimatta löytämään. Se olisi toisaalta tarvinnut eräänlaisen lypsämistoiminnon, ja tähän ei ilmeisesti nykytekniikalla harmiksemme vielä pystytä.
Tiesittekö että Japanilaiset naiset ovat todella kauniita? Näillä naisilla on vaan ongelma, johon ei alkuun kiinnittänyt juuri mitään huomiota ja sen jälkeen kun pystyi asian rekisteröimään, ei siitä päässyt yli mitenkään. Nämä naiset nimittäin ’auraavat’, ei mitenkään vähän vaan aivan h********i. Antakaapas kun kuvailen hieman. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jalkaterät ovat kääntyneet noin 45 astetta kulkusuunnasta sisäänpäin. Paikallaan seistessä polvet yhdessä, erkanevat sääret toisistaan edestäpäin katsottuna tuon saman 45 astetta. Tämän asennon työntäessä kantapäitä toisistaan erilleen, jolloin jalkojen profiili näyttää lähinnä tiimalasilta.
Kävellessään he eivät oikeastaan koskaan oikaise jalkojaan suoraksi, edes lantiosta. Joten sekin näyttää hieman kummalliselta. Sellaiselta puolikyykyssä paskat housuissa kävelemiseltä. Tästäpä sitten innostuneena yritin lukuisia kertoja päästä säätämään ko. naisten aurauskulmia, tuloksetta. Ei auttanut vaikka kerroin omaavani juuri sopivat työkalut tuohon hommaan. Ei auttanut vaikka kerroin tietäväni kaiken casterista, camperista yms. Eikä asiaa myöskään edesauttanut se, kun kerroin olevani koulutukseltani ajoneuvoasentaja. Melko nirsoja. Noh kävelköön sitten paskat housuissa, jos ei kerran herrasmiehen apu kelpaa.
Tokion metroissa on muuten eräs epätoivottava ominaisuus. Eli päätepysäkeillä ei ole minkäänlaista herätystoimintoa. ’Ruokailun’ päätteeksi kun ottaa metron kotiinpäin, saattaakin havahtua siihen, että meneekin kovaa vauhtia toiseen suuntaan. Ja mikä parasta, mahdoton sanoa että monettako kertaa. Tämäkin asia piti sitten tietenkin käydä seuraavana iltana varmistamassa ihan kahden henkilön voimin. Ei ne p*******t herätä.
Noh takaisin Kiinaan. Mitäs täällä, käytiin katsomassa maailman korkeinta buddha-patsasta (88m) ja olihan se, korkea nimittäin. Shanghaissa käytiin seisoskelemassa maailman korkeimmalla näköalatasanteella (474m) Hauskaa oli tietenkin ja pelotti ihan hitosti. Miksi ihmeessä lattiakin pitää tehdä lasista?
Melko moderni maa, tämä Kiina. Jotain ihan muuta mitä odotin. Ainakin nämä itärannikon kaupungit joita ollaan käyty katsomassa. Sanoisin, että katukuvasta paljon länsimaalaisempi kuin meidän Tampere. Joka ei sekään tietenkään ole vielä kovinkaan paljon. Yhtä suurta rakennustyömaata tämä kuitenkin tuntuu olevan. Joka paikassa rakennetaan uusia pilvenpiirtäjiä, metrolinjoja ja ostoskeskuksia yms.
Jos ei Japanissa kauheasti puhuttu englantia, niin ei sitä täälläkään tehdä juuri senkään vertaa. Vaikka ystävämme Robbie sitä yrittääkin näille opettaa. Hyvin ollaan kuitenkin elekielellä pärjätty. Eräskin ilta oltiin taas kerran ’ruokailemassa’ paikallisessa tanssi- ja soittoravintolassa. Aika kului kuin siivillä, kunnes baarimikko kehoitti ystävällisesti meitä poistumaan.
Kallen kanssa tuumailtiin, että nyt kun on alkuun päästy niin eiköhän yhdet vielä. Hostellin pihalla parvenhajoitus, Mikko kämpille keräämään unelmavävypisteitä ja minä & Kalle taksintilauspuuhiin. Eikä siis muuta kuin kadulle vaan ja turistikättä pystyyn. Ei aikaakaan, kun taksi pysähtyi kohdallemme. Minä etupenkille tinkaamaan kuskille että ”disco, disco, beer, beer” Samalla toisella kädellä esitin juovani olutta ja toisella kädellä osoitin Kallea, joka teki erinäisiä tanssiliikkeitä kadulla. Liikkeitä suoraan Leena ja Åke Blomqvistin 80-luvun alun discotanssi opetusvideolta. Päätään puistellen kuski vinkkasi meidät sisään.
(jälkeenpäin ajatellen, saatoimme hyvästä suunnitelmasta huolimatta vaikuttaa hieman idiooteilta)
Ylävitoset onnistuneen suorituksen jälkeen ja taksi liikkelle. Seuraavaksi havahduin kun kuski tönii minua hereille. Nopea tilannekatsaus, kuskille rahat kouraan ja takapenkille herättämään Kallea. Kiersimme erinäisissä tunnelmissa pari tyhjää yökerhoa läpi ja samalla maistelimme paikallisen panimon kuravettä. Kunnes kehottivat meitä taas kerran poistumaan. Noh, tällä kertaa oli helpompaa, kuskille hostellin kortti käteen ja kotiin.
Taas kerran havahduin kun kuski tönii minua hereille. Tilannekatsaus, rahat kuskille ja potkimaan Kallea hereille. Otettiin vielä katukeittiöstä iltapalasopat mukaan ja kämpille nukkumaan. ’Aamulla’ kun Mikko kyseli, että missäs olitte? Kallen kanssa katottiin tyhmänä toisiamme, että ei kuvan palaa. Onneksi oli taksikuitit tallessa. Matkaahan kun oli taitettu kokonaiset 200m suuntaansa.
Semmosta.
Ps. Saimme avec-kutsut juhannukseksi kaverimme kiinalaisiin häihin. Joten jos olet naispuolinen, varakas, kaunis ja hieman ”huolimaton” sekä omaat kiinnostuksen lähteä mitä parhaimmassa seurassa ko juhliin. Otathan yhteyttä tämän blogin toimitukseen.
Nyt matkaplaani kulkee seuraavasti: huomenna lennämme Guangzhouhun josta jatkamme junalla Hong Kongiin, siellä pari päivää ja nopea vierailu Macaon saarelle. Sen jälkeen takaisin Guangzhouhun ja juna/lento Xianiin morjestamaan terrakottasotilaita. Siellä tapahtuukin sitten parvenhajoitus, eli pakkaamme Kallen lentokoneeseen ja lähetetään kaveri Shanghaihin odottelemaan lentoa kotiinpäin.
Mikon kanssa jatkamme matkaa joko suoraan Tiibetiin, taikka sitten Chengdun kaupungin kautta. Junamatka kun kestää sen kaksi vuorokautta, niin aika tuntuu väkisinkin loppuvan kesken. Isompi ongelma tässä tapauksessa, onkin saada matkustuslupa tuonne Tiibetiin. Ovat ilmeisesti taas kerran sulkeneet koko alueen länkkäreiltä. Mutta yritämme parhaamme. Lhasasta sitten lento/land cruiseri Kathmanduun ja sieltä parin päivän reissu Bhutaniin. Tämä kun on tehty, niin voimmekin matkata Delhiin odottelemaan lentoamme kotiinpäin. Tällöin tosiaan eletään näillä näkymin huhtikuun 16 päivää, joten melko tiivis ohjelma on tiedossa.
Kerrataanpa kuitenkin ensin vähän Japania. Eli ’parhaimman’ wc-pöntön hallintapaneelissa oli 28 nappulaa. Joista tietenkin testasimme kaikkia. Valitettavan moni painike liittyy tähän suihkun säätelyyn. Aikaisempien lisävarusteiden lisäksi löysimme mm. Kansien ylösnostamiseen ja laskemiseen liittyvät napit sekä toiminnon, joka päästää huuhteluääntä, varsin hyödyllinen siis, mikäli sattuu ns. ujosuoli iskemään. ns. ’onnellista loppua’ emme onnistuneet valtavista ennakko-odotuksista huolimatta löytämään. Se olisi toisaalta tarvinnut eräänlaisen lypsämistoiminnon, ja tähän ei ilmeisesti nykytekniikalla harmiksemme vielä pystytä.
Tiesittekö että Japanilaiset naiset ovat todella kauniita? Näillä naisilla on vaan ongelma, johon ei alkuun kiinnittänyt juuri mitään huomiota ja sen jälkeen kun pystyi asian rekisteröimään, ei siitä päässyt yli mitenkään. Nämä naiset nimittäin ’auraavat’, ei mitenkään vähän vaan aivan h********i. Antakaapas kun kuvailen hieman. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jalkaterät ovat kääntyneet noin 45 astetta kulkusuunnasta sisäänpäin. Paikallaan seistessä polvet yhdessä, erkanevat sääret toisistaan edestäpäin katsottuna tuon saman 45 astetta. Tämän asennon työntäessä kantapäitä toisistaan erilleen, jolloin jalkojen profiili näyttää lähinnä tiimalasilta.
Kävellessään he eivät oikeastaan koskaan oikaise jalkojaan suoraksi, edes lantiosta. Joten sekin näyttää hieman kummalliselta. Sellaiselta puolikyykyssä paskat housuissa kävelemiseltä. Tästäpä sitten innostuneena yritin lukuisia kertoja päästä säätämään ko. naisten aurauskulmia, tuloksetta. Ei auttanut vaikka kerroin omaavani juuri sopivat työkalut tuohon hommaan. Ei auttanut vaikka kerroin tietäväni kaiken casterista, camperista yms. Eikä asiaa myöskään edesauttanut se, kun kerroin olevani koulutukseltani ajoneuvoasentaja. Melko nirsoja. Noh kävelköön sitten paskat housuissa, jos ei kerran herrasmiehen apu kelpaa.
Tokion metroissa on muuten eräs epätoivottava ominaisuus. Eli päätepysäkeillä ei ole minkäänlaista herätystoimintoa. ’Ruokailun’ päätteeksi kun ottaa metron kotiinpäin, saattaakin havahtua siihen, että meneekin kovaa vauhtia toiseen suuntaan. Ja mikä parasta, mahdoton sanoa että monettako kertaa. Tämäkin asia piti sitten tietenkin käydä seuraavana iltana varmistamassa ihan kahden henkilön voimin. Ei ne p*******t herätä.
Noh takaisin Kiinaan. Mitäs täällä, käytiin katsomassa maailman korkeinta buddha-patsasta (88m) ja olihan se, korkea nimittäin. Shanghaissa käytiin seisoskelemassa maailman korkeimmalla näköalatasanteella (474m) Hauskaa oli tietenkin ja pelotti ihan hitosti. Miksi ihmeessä lattiakin pitää tehdä lasista?
Melko moderni maa, tämä Kiina. Jotain ihan muuta mitä odotin. Ainakin nämä itärannikon kaupungit joita ollaan käyty katsomassa. Sanoisin, että katukuvasta paljon länsimaalaisempi kuin meidän Tampere. Joka ei sekään tietenkään ole vielä kovinkaan paljon. Yhtä suurta rakennustyömaata tämä kuitenkin tuntuu olevan. Joka paikassa rakennetaan uusia pilvenpiirtäjiä, metrolinjoja ja ostoskeskuksia yms.
Jos ei Japanissa kauheasti puhuttu englantia, niin ei sitä täälläkään tehdä juuri senkään vertaa. Vaikka ystävämme Robbie sitä yrittääkin näille opettaa. Hyvin ollaan kuitenkin elekielellä pärjätty. Eräskin ilta oltiin taas kerran ’ruokailemassa’ paikallisessa tanssi- ja soittoravintolassa. Aika kului kuin siivillä, kunnes baarimikko kehoitti ystävällisesti meitä poistumaan.
Kallen kanssa tuumailtiin, että nyt kun on alkuun päästy niin eiköhän yhdet vielä. Hostellin pihalla parvenhajoitus, Mikko kämpille keräämään unelmavävypisteitä ja minä & Kalle taksintilauspuuhiin. Eikä siis muuta kuin kadulle vaan ja turistikättä pystyyn. Ei aikaakaan, kun taksi pysähtyi kohdallemme. Minä etupenkille tinkaamaan kuskille että ”disco, disco, beer, beer” Samalla toisella kädellä esitin juovani olutta ja toisella kädellä osoitin Kallea, joka teki erinäisiä tanssiliikkeitä kadulla. Liikkeitä suoraan Leena ja Åke Blomqvistin 80-luvun alun discotanssi opetusvideolta. Päätään puistellen kuski vinkkasi meidät sisään.
(jälkeenpäin ajatellen, saatoimme hyvästä suunnitelmasta huolimatta vaikuttaa hieman idiooteilta)
Ylävitoset onnistuneen suorituksen jälkeen ja taksi liikkelle. Seuraavaksi havahduin kun kuski tönii minua hereille. Nopea tilannekatsaus, kuskille rahat kouraan ja takapenkille herättämään Kallea. Kiersimme erinäisissä tunnelmissa pari tyhjää yökerhoa läpi ja samalla maistelimme paikallisen panimon kuravettä. Kunnes kehottivat meitä taas kerran poistumaan. Noh, tällä kertaa oli helpompaa, kuskille hostellin kortti käteen ja kotiin.
Taas kerran havahduin kun kuski tönii minua hereille. Tilannekatsaus, rahat kuskille ja potkimaan Kallea hereille. Otettiin vielä katukeittiöstä iltapalasopat mukaan ja kämpille nukkumaan. ’Aamulla’ kun Mikko kyseli, että missäs olitte? Kallen kanssa katottiin tyhmänä toisiamme, että ei kuvan palaa. Onneksi oli taksikuitit tallessa. Matkaahan kun oli taitettu kokonaiset 200m suuntaansa.
Semmosta.
Ps. Saimme avec-kutsut juhannukseksi kaverimme kiinalaisiin häihin. Joten jos olet naispuolinen, varakas, kaunis ja hieman ”huolimaton” sekä omaat kiinnostuksen lähteä mitä parhaimmassa seurassa ko juhliin. Otathan yhteyttä tämän blogin toimitukseen.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Alkupaloja Kiinasta!
Jaahas.. Ristiin rastiin Japania ja perään yksi muutaman tunnin lento. Näin löysimme itsemme Kiinasta, Pekingin lentokentältä. Täällä siis ollaan.
Noin alkuun on myös todettava, että Kiinan valtiollinen järjestelmä rajoittaa varsin tehokkaasti internetin käyttöä ja on rajannut kaikki epäsiveelliset sivut pois käytöstä, kuten esimerkiksi blogimme, facebookista nyt puhumattakaan. Tässä vaiheessa esitämmekin siis kiitokset Suomen kirjeenvaihtajallemme Matille tämän tekstin mahdollisesta julkaisusta. Kiitos!
Ennen kuin paneudumme syvemmin Kiinaan, kerronpa vielä vähän Japanilaisten avuliaisuudesta.
Junamatkallamme Tokio-Kioto, törmäsimme loppumatkasta Teron kanssa pariin vanhempaan herrasmieheen, jotka aloittivat keskustelun ja kyselivät meiltä, että minne matka.. Herroilla oli sama suunta, joten he lupasivat opastaa meitä. Siis oma pää nollille ja perässä mars! Kohta herrat jo jatkoivat keskustelua junassakin. Toinen kaivoi repustaan jonkin kirjan ja toinen jonkun liinan, jossa oli jotain temppelileimoja. Tässä vaiheessa suomituristi rakensi ensimmäisen muurin ympärilleen ja ajatteli, että noilta ei kyllä osteta mitään!! Tällä kertaa olimme kuitenkin väärässä, koska he halusivat vain esitellä omia juttujaan ja jutella mukavia. Kohta olimmekin jo Kioton rautatieasemalla, kädestä pitäen vietynä, turisti-infon kautta paikallisessa linja-autossa (taskut täynnä karttoja, tietenkin) menossa kohti majoitusta.. luultavasti.. Niinpä!
Toinen herroista lähti viemään meitä hostellille ihan ”kädestäpitäen”. Hostelli kun ei löytynyt ihan helposti, niin välissä mentiin ihan poliisiaseman kauttakin. Pari sanaa japaniaa, käteen kiinni ja matka jatkui.. Vettä satoi tietenkin koko ajan. SIINÄ vaiheessa kun seisoimme liikennevaloissa ja herra tarjosi kuoritakkisille suomituristeille OMAA sateen varjoaan, alkoi vaivautuneisuuskiintiö tulla ylitäyteen ja teki mieli kadota paikalta. Ei nimittäin sovi oikein meikäläiseen luonteeseen tuo kädestä taluttaminen jne.. Kieltäydyimme kuitenkin sateenvarjosta kohteliaasti ja kohtahan se majoituskin jo löytyi. Vasta sen jälkeen kun herra tuli mukanamme ”respaan” ja varmisti, että olemme tosiaankin oikeassa paikassa, hän suostui jättämään meidät oman onnemme nojaan. Eli peti piti kuitenkin tehdä ihan itse.. Ovat ne vaan ystävällisiä ja tämä ei tosiaan ollut ainut kerta. Riittää kun näytät omalta itseltäsi eli vähän tyhmältä turistilta ja joku auttaa sinua.. Halusit tai et!
Siirrytäänpä sitten nykyiseen sijaintiimme eli Kiinaan. Nyt se on Peking ja kohta ihan jotain muuta eli iso maa isot liikkeet. Tarkoittaa, että 1500 km ei ole yhtään mitään. Aluksi suuntaamme kuitenkin tapaamaan Vietnamissa tapaamaamme kanadalaista kaveria Wuxiin.
Pari tuntia pienessä pakkasessa ja lumessa olivat melkoinen järkytys, jopa Japanin viileyden jälkeen. Tähän kun lisätään vielä pieni nälän tunne sekä väsymys, oli suomalaisen turistin luhistuminen todella lähellä! Majoittumisen jälkeen suunnitelmat olivat jo selvät ruokaa kaikille ja lämpimiä vaatteita Terolle ja Mikolle. Ensimmäisen vaateliikkeen ovesta sisään ja lähes kaikki lämpimät vaatteet tuntuivat sopivilta, melkein tinkimittä hinnasta. Kaupasta poistuttuamme Tero ja Mikko näyttivät lämminneen ja kauppiaskin hykerteli jostain syystä ihan tyytyväisen näköisenä. Huuteli kuitenkin vielä ovella perään, että ostakaa t-paitoja, just joo!! Haista itte!!!
Tiistaipäivästä teimme perus turistipäivän. Siis melko ajoissa aamulla ylös ja maailman suurinta aukiota eli taivaallisen rauhan aukiota katsomaan. Äkkiseltään luulisi, että helppo juttu. Nyt pitää kuitenkin muistaa, että ollaan kiinassa, joka tarkoittaa sitä, että ei sinne aukiolle niin vaan mennä! Yritimme ihan parina päivänäkin, toisella kerralla onnistuimme Teron kanssa livahtamaan jo alueelle, jonne tarvittiin jonkinlainen lupa (ihan vahingossa tosin). Se ei kyllä ollut vielä edes kiven heiton päässä aukiosta.
Pääsääntöisesti useampi sata poliisia esti kuitenkin lähestymisyritykset vallan mainiosti. Edes Teron elekieli (osoitti ensin itseään ja sitten aukiota) ei hellyttänyt virkavaltaa, vaan tuloksena lievä hymynkare suupielessä sekä ns. musta käsi. Lisäksi paikalla olevat Kiinan poliisin erikoisjoukot (SWAT) konepistooleineen, aurinkolaseineen, valvontalaitteineen sekä suojavarusteineen vaikuttivat varsin vakuuttavilta. Ihan ajatuksena kävi mielessä, että jospa lähtisi repun kanssa juoksemaan kohti aukiota, niin missähän kohtaa tarkka-ampujan luoti keskeyttäisi matkanteon. Tai jos joku paikallinen kysyy, että voitko pitää tätä kylttiä sen aika kun poikkean vessassa, niin on ehkä parempi kieltäytyä kohteliaasti. Ihan tarkkaan aukion eristämisen syy ei meille selvinnyt, koska yhdenkään poliisin kielitaito ei kohdannut omaamme. Käsittääksemme siellä jonkinlainen valtiojohto kuitenkin kokoontui. No, aukio tuli kuitenkin nähtyä niin läheltä kuin se tällä kertaa oli mahdollista.
Turistipäivämme jatkui vierailulla kielletyssä kaupungissa. Tinkasimme itsellemme oikein opastetun kierroksen kun sitä kerran tyrkytettiin. Opas oli opetellut englanninkieliset taulut ulkoa ihan kiitettävästi ja suurin hyöty oppaasta tuli esiin siinä, että meidän oli pakko kävellä samaan tahtiin hänen kanssaan. Jos olisimme olleet keskenään liikkeellä, olisi 9999 ½ huoneesta saattanut pari jäädä näkemättä. Menetyksen suuruutta on vaikea arvioida. koska sen verran samannäköisiä keisarin huoneet olivat, vaikka käyttötarkoitus vähän vaihtelikin.
Matka jatkui Vuoden 2008 kesäolympialaisten päänäyttämölle eli myös linnunpesäksi kutsutulle stadionille sekä Olympiakylään. Mikko kävi pääsymaksua vastaan vetäisemässä oikein ratakierroksenkin sisällä. Ajasta ei ollut puhetta, mutta kauan siihen meni, koska ehdimme Teron kanssa katsella rakennuksia (PALELLA) ulkopuolella melkoisen tovin. Kaikesta huolimatta, vaikuttavan näköinen alue tämä kisanäyttämö kuitenkin oli.
Keskiviikkopäiväksi olimme varanneet retken Kiinanmuurille. Tätä retkeä ei tehtykään muurin kunnostetulle osuudelle eli sinne, missä muut turistit parveilevat, vaan jonnekin sivummalle. Paikalla olivat vain ne kaksitoista henkeä, jotka samasta hostellista saatiin jollain ihmeen keinolla siihen vanhaan hiaceen tungettua. Vajaan kolmen tunnin autoilun jälkeen oli aika oikaista vartensa ja palautella tunto jäseniin. Paikallisen ”oppaan” johdolla lähdettiin tarpomaan eteenpäin ja kohta oltiinkin jo parikymmentä senttisessä lumihangessa.. Edelleen pikku järkytys, mutta oli se ihan kivaakin. Vajaan tunnin kuluttua¬ sekä 400m nousun jälkeen sitä sitten seisottiin keskellä hiljaisuutta ja vuoristoa melko vanhalla muurilla. Siellä se mutkitteli vuorien harjoilla ja maisemat olivat kyllä mahtavat. Olisipa mielenkiintoista seistä samalla paikalla tuhat vuotta aikaisemmin.. tai sitten ei jos huomaisi vetävänsä kivirekeä perässään.
Pari tuntia sitä sitten käveltiin pitkin muuria ja katseltiin talvisia maisemia. Aina välillä ”opas” käytti toista osaamistaan englanninkielisistä sanoista (GO!), jolloin matka jatkui. Toista osaamaansa sanaa hän ei käyttänyt, joten emme tiedä, mikä se oli. Sitten tulikin aika palata takaisin ja nauttia retkeen kuuluva lounas paikallisessa kylässä. Oli sitten riisiä ja REHUJA, muodossa jos toisessakin. Olihan se ihan hyvää, mutta suomituristeja ei kyllä kasvislounaalla saa sen kävelyn jälkeen tyytyväisiksi.. EI sitten KIRVEELLÄKÄÄN!!! Täydentämäänhän sitä joutui kun päästiin takaisin hostellille. Jalanjälkemme muurilla löytyvät GPS koordinaateista P(40 astetta 17`13,57``) I(115 astetta 56`39,27``). Niin ja kyllä se avaruus sieltä muurilta näkyi..
Tätä kirjoitettaessa matkaamme oikeasti laadukkaalla yöjunalla n.202km /h kohti sitä Wuxia. Perillä pitäisi olla aamu kuuden jälkeen. Juna lähti matkaan Pekingin eteläiseltä rautatieasemalta, joka on hieman Helsinki-Vantaan lentokenttää isompi ja modernimpi… Sellaista reppureissaamista.
Ääntämme ei vaienneta…
Kalle
Noin alkuun on myös todettava, että Kiinan valtiollinen järjestelmä rajoittaa varsin tehokkaasti internetin käyttöä ja on rajannut kaikki epäsiveelliset sivut pois käytöstä, kuten esimerkiksi blogimme, facebookista nyt puhumattakaan. Tässä vaiheessa esitämmekin siis kiitokset Suomen kirjeenvaihtajallemme Matille tämän tekstin mahdollisesta julkaisusta. Kiitos!
Ennen kuin paneudumme syvemmin Kiinaan, kerronpa vielä vähän Japanilaisten avuliaisuudesta.
Junamatkallamme Tokio-Kioto, törmäsimme loppumatkasta Teron kanssa pariin vanhempaan herrasmieheen, jotka aloittivat keskustelun ja kyselivät meiltä, että minne matka.. Herroilla oli sama suunta, joten he lupasivat opastaa meitä. Siis oma pää nollille ja perässä mars! Kohta herrat jo jatkoivat keskustelua junassakin. Toinen kaivoi repustaan jonkin kirjan ja toinen jonkun liinan, jossa oli jotain temppelileimoja. Tässä vaiheessa suomituristi rakensi ensimmäisen muurin ympärilleen ja ajatteli, että noilta ei kyllä osteta mitään!! Tällä kertaa olimme kuitenkin väärässä, koska he halusivat vain esitellä omia juttujaan ja jutella mukavia. Kohta olimmekin jo Kioton rautatieasemalla, kädestä pitäen vietynä, turisti-infon kautta paikallisessa linja-autossa (taskut täynnä karttoja, tietenkin) menossa kohti majoitusta.. luultavasti.. Niinpä!
Toinen herroista lähti viemään meitä hostellille ihan ”kädestäpitäen”. Hostelli kun ei löytynyt ihan helposti, niin välissä mentiin ihan poliisiaseman kauttakin. Pari sanaa japaniaa, käteen kiinni ja matka jatkui.. Vettä satoi tietenkin koko ajan. SIINÄ vaiheessa kun seisoimme liikennevaloissa ja herra tarjosi kuoritakkisille suomituristeille OMAA sateen varjoaan, alkoi vaivautuneisuuskiintiö tulla ylitäyteen ja teki mieli kadota paikalta. Ei nimittäin sovi oikein meikäläiseen luonteeseen tuo kädestä taluttaminen jne.. Kieltäydyimme kuitenkin sateenvarjosta kohteliaasti ja kohtahan se majoituskin jo löytyi. Vasta sen jälkeen kun herra tuli mukanamme ”respaan” ja varmisti, että olemme tosiaankin oikeassa paikassa, hän suostui jättämään meidät oman onnemme nojaan. Eli peti piti kuitenkin tehdä ihan itse.. Ovat ne vaan ystävällisiä ja tämä ei tosiaan ollut ainut kerta. Riittää kun näytät omalta itseltäsi eli vähän tyhmältä turistilta ja joku auttaa sinua.. Halusit tai et!
Siirrytäänpä sitten nykyiseen sijaintiimme eli Kiinaan. Nyt se on Peking ja kohta ihan jotain muuta eli iso maa isot liikkeet. Tarkoittaa, että 1500 km ei ole yhtään mitään. Aluksi suuntaamme kuitenkin tapaamaan Vietnamissa tapaamaamme kanadalaista kaveria Wuxiin.
Pari tuntia pienessä pakkasessa ja lumessa olivat melkoinen järkytys, jopa Japanin viileyden jälkeen. Tähän kun lisätään vielä pieni nälän tunne sekä väsymys, oli suomalaisen turistin luhistuminen todella lähellä! Majoittumisen jälkeen suunnitelmat olivat jo selvät ruokaa kaikille ja lämpimiä vaatteita Terolle ja Mikolle. Ensimmäisen vaateliikkeen ovesta sisään ja lähes kaikki lämpimät vaatteet tuntuivat sopivilta, melkein tinkimittä hinnasta. Kaupasta poistuttuamme Tero ja Mikko näyttivät lämminneen ja kauppiaskin hykerteli jostain syystä ihan tyytyväisen näköisenä. Huuteli kuitenkin vielä ovella perään, että ostakaa t-paitoja, just joo!! Haista itte!!!
Tiistaipäivästä teimme perus turistipäivän. Siis melko ajoissa aamulla ylös ja maailman suurinta aukiota eli taivaallisen rauhan aukiota katsomaan. Äkkiseltään luulisi, että helppo juttu. Nyt pitää kuitenkin muistaa, että ollaan kiinassa, joka tarkoittaa sitä, että ei sinne aukiolle niin vaan mennä! Yritimme ihan parina päivänäkin, toisella kerralla onnistuimme Teron kanssa livahtamaan jo alueelle, jonne tarvittiin jonkinlainen lupa (ihan vahingossa tosin). Se ei kyllä ollut vielä edes kiven heiton päässä aukiosta.
Pääsääntöisesti useampi sata poliisia esti kuitenkin lähestymisyritykset vallan mainiosti. Edes Teron elekieli (osoitti ensin itseään ja sitten aukiota) ei hellyttänyt virkavaltaa, vaan tuloksena lievä hymynkare suupielessä sekä ns. musta käsi. Lisäksi paikalla olevat Kiinan poliisin erikoisjoukot (SWAT) konepistooleineen, aurinkolaseineen, valvontalaitteineen sekä suojavarusteineen vaikuttivat varsin vakuuttavilta. Ihan ajatuksena kävi mielessä, että jospa lähtisi repun kanssa juoksemaan kohti aukiota, niin missähän kohtaa tarkka-ampujan luoti keskeyttäisi matkanteon. Tai jos joku paikallinen kysyy, että voitko pitää tätä kylttiä sen aika kun poikkean vessassa, niin on ehkä parempi kieltäytyä kohteliaasti. Ihan tarkkaan aukion eristämisen syy ei meille selvinnyt, koska yhdenkään poliisin kielitaito ei kohdannut omaamme. Käsittääksemme siellä jonkinlainen valtiojohto kuitenkin kokoontui. No, aukio tuli kuitenkin nähtyä niin läheltä kuin se tällä kertaa oli mahdollista.
Turistipäivämme jatkui vierailulla kielletyssä kaupungissa. Tinkasimme itsellemme oikein opastetun kierroksen kun sitä kerran tyrkytettiin. Opas oli opetellut englanninkieliset taulut ulkoa ihan kiitettävästi ja suurin hyöty oppaasta tuli esiin siinä, että meidän oli pakko kävellä samaan tahtiin hänen kanssaan. Jos olisimme olleet keskenään liikkeellä, olisi 9999 ½ huoneesta saattanut pari jäädä näkemättä. Menetyksen suuruutta on vaikea arvioida. koska sen verran samannäköisiä keisarin huoneet olivat, vaikka käyttötarkoitus vähän vaihtelikin.
Matka jatkui Vuoden 2008 kesäolympialaisten päänäyttämölle eli myös linnunpesäksi kutsutulle stadionille sekä Olympiakylään. Mikko kävi pääsymaksua vastaan vetäisemässä oikein ratakierroksenkin sisällä. Ajasta ei ollut puhetta, mutta kauan siihen meni, koska ehdimme Teron kanssa katsella rakennuksia (PALELLA) ulkopuolella melkoisen tovin. Kaikesta huolimatta, vaikuttavan näköinen alue tämä kisanäyttämö kuitenkin oli.
Keskiviikkopäiväksi olimme varanneet retken Kiinanmuurille. Tätä retkeä ei tehtykään muurin kunnostetulle osuudelle eli sinne, missä muut turistit parveilevat, vaan jonnekin sivummalle. Paikalla olivat vain ne kaksitoista henkeä, jotka samasta hostellista saatiin jollain ihmeen keinolla siihen vanhaan hiaceen tungettua. Vajaan kolmen tunnin autoilun jälkeen oli aika oikaista vartensa ja palautella tunto jäseniin. Paikallisen ”oppaan” johdolla lähdettiin tarpomaan eteenpäin ja kohta oltiinkin jo parikymmentä senttisessä lumihangessa.. Edelleen pikku järkytys, mutta oli se ihan kivaakin. Vajaan tunnin kuluttua¬ sekä 400m nousun jälkeen sitä sitten seisottiin keskellä hiljaisuutta ja vuoristoa melko vanhalla muurilla. Siellä se mutkitteli vuorien harjoilla ja maisemat olivat kyllä mahtavat. Olisipa mielenkiintoista seistä samalla paikalla tuhat vuotta aikaisemmin.. tai sitten ei jos huomaisi vetävänsä kivirekeä perässään.
Pari tuntia sitä sitten käveltiin pitkin muuria ja katseltiin talvisia maisemia. Aina välillä ”opas” käytti toista osaamistaan englanninkielisistä sanoista (GO!), jolloin matka jatkui. Toista osaamaansa sanaa hän ei käyttänyt, joten emme tiedä, mikä se oli. Sitten tulikin aika palata takaisin ja nauttia retkeen kuuluva lounas paikallisessa kylässä. Oli sitten riisiä ja REHUJA, muodossa jos toisessakin. Olihan se ihan hyvää, mutta suomituristeja ei kyllä kasvislounaalla saa sen kävelyn jälkeen tyytyväisiksi.. EI sitten KIRVEELLÄKÄÄN!!! Täydentämäänhän sitä joutui kun päästiin takaisin hostellille. Jalanjälkemme muurilla löytyvät GPS koordinaateista P(40 astetta 17`13,57``) I(115 astetta 56`39,27``). Niin ja kyllä se avaruus sieltä muurilta näkyi..
Tätä kirjoitettaessa matkaamme oikeasti laadukkaalla yöjunalla n.202km /h kohti sitä Wuxia. Perillä pitäisi olla aamu kuuden jälkeen. Juna lähti matkaan Pekingin eteläiseltä rautatieasemalta, joka on hieman Helsinki-Vantaan lentokenttää isompi ja modernimpi… Sellaista reppureissaamista.
Ääntämme ei vaienneta…
Kalle
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Automaattijunailua mastercardin tahtiin
No niin, kannanpa minäkin välillä korteni kekoon pistämällä Japania pakettiin. Luin jostain ennen Japaniin tuloa, että ihmiselle iskee valtava kulttuurishokki tänne tullessa. Pahimmillaan se voi kestää jopa 3-4 päivää. Olen nyt maassa ollut 11 päivää, ja pahimmat shokit on jäänyt tulematta. Tekniikka tietysti on hieman erilaista ja ihmiset todella kohteliaita, mutta muuten Japanilainen on ihminen siinä missä muutkin. Erilaisuudesta Japanissa on kuitenkin jonkinlaisia kokemuksia, joten lisäänpä niitä nyt sitten tähän aikani kuluksi.
Mentyämme ensimmäiseen paikalliseen ravintolaan syömään, istuimme pöytään ja odotimme, että tarjoilija tuo listan ja kyselee, että mikä herroille (ja neidille) maistuisi. No tulihan se tarjoilija sieltä, otti meikäläistä kädestä kiinni ja vei jääkaapin kokoisen laitteen eteen. Kertoi hyvällä japanillaan, että tilaa poika tuosta ruokaa ja tuo lappu minulle. Tekstit olivat tietysti japaniksi ja hinnat oli ainoa mistä sain selvää. No eihän siinä auttanut muuta kuin sakkokierros ulkona katsomassa annoksien kuvia ja takaisin sisälle yrittäen muistaa kahta japaninkielistä merkkiä. Rahat sisään, napin painallus ja takaisin tiskille nöyränä leipälappu kädessä. Muutaman minuutin kuluttua eteeni tuotiin pihvi kananmunalla, iso annos riisiä, lautasellinen salaattia sekä kulhollinen keittoa. Onnistunut suoritus siis. Kallen tilaus ei mennyt yhtä vahvasti. Eteen nimittäin tuotiin raaka kananmuna, riisiä sekä huttua nimeltä nato (joka sisältää papuja, raakaa kananmunaa, pari vuotta vanhaa juustoa sekä jotain mausteita). Teron tilaus meni muuten hyvin, mutta Saara joi epähuomiossa Teron keiton, joka harmitti Teroa suuresti. Nyt alamme kuitenkin olla aika ammattilaisia ja saamme yleensä sitä, mitä luulemme tilaavamme.
Sekin asia tuli pienenä yllätyksenä, että ravintoloissa asioidessasi paikalliset puhuvat todella hiljaiselle äänellä ja kumartelevat kovasti. Mutta kun tulee aika lähteä ja sanot kohteliaasti kassalla domo arigato (Kiitos), koko ravintolan tai baarin henkilökunta siivoajia ja kokkeja myöten huutaa todella lujaa ja iloisella äänellä arigato aseimas (kiitos paljon). Muutaman ensimmäisen kerran meinasi tulla jännäpissa housuun, kun yli kymmenhenkinen henkilökunta huusi sen yhteen ääneen. Nyt olemme oppineet välttämään senkin. Maksat esimerkiksi kahden tuhannen yenin laskun viiden ja kymmenen yenin kolikoilla. Ovat nimittäin niin hämmentyneitä kolikkomäärästä, että alkavat vain kikattelemaan ja huutaminen unohtuu. Kyllä Suomalainen on kekseliäs.
Jos omistat Mastercardin ja meinaat matkustaa joskus Tokioon, ehdotan että vaihdat korttisi Visaan tai Diner´s club:iin. Saaran kanssa metsästimme pankkia useammin kuin monta kertaa, josta Mastercardilla saisi rahaa. Pahin takaisku sattui Kiotossa, jossa olin Teron kanssa kaksin liikenteessä Kallen poistuttua juotuaan 5 appelsiinimehua. Kalle nimittäin lupasi juoda yhden appelsiinimehun aina kun me otamme kaljan. Viiden mehun jälkeen c-vitamiinia oli kehossa niin paljon, että hotelli kutsui. Saimme kuitenkin Kallelta lainaksi 4000 yeniä loppuillaksi. Tuollainen rahamäärähän oli käsitelty alle puolessa tunnissa ja tarvitsimme lisää rahaa. Koska olin ainoa, jolla oli kortti mukana, kyselimme paikallisilta mistä löytyy automaatti, jossa käy Mastercard. Vihdoin saimme epämääräisen huhun (kokeiltuamme noin 8 eri automaattia), että postiasemalla saattaa olla sellainen. Ei muuta kuin taksi alle ja postiasemalle.
Posti oli tietenkin aamuyöstä kiinni, mutta vieressä oli yksi automaatti jota kokeilin. Kortti lensi koneesta pihalle, ennen kuin se sinne kunnolla edes oli sisälle mennyt. Ruudussa kumarteli vain pahoittelevan näköinen animaatiohahmo. Kerroimme taksikuskille, että rahaa ei ole kuin hotellilla, mutta sinne pitää päästä. Seuraavana päivänä otin postiin uuden lähestymisen ja huomasinkin pian tililläni olevan 400 euroa vähemmän. Kiitos posti, hävetkää paikalliset pankit ja ruokakaupat automaatteineen!
Kävimme viikon aikana tutustumassa Tokiossa niin päivä- kuin yöelämäänkin. Tässä joitakin vinkkejä jos joku sinne suuntaa, koska Tokiossa on aika monta erilaista ”keskustaa”. Tokyo itsessään on lähinnä kaiken bisneksen keskus ja katukuvan ovat valloittaneet samanlaisiin pukuihin sonnustautuneet meklarit sekä muut hörhöt. Ginza taas oli täynnä merkkiliikkeitä Armanin muotinäytöksistä todella kalliisiin ravintoloihin. Tuli nimittäin orpo olo hupparissa ja tuulitakeissa, kun vastaan tuli hääseurueita ja muita juhlapukuihin sonnustautuneita ihmisiä. Kävimme kuitenkin syömässä Ginzassa Japanin parhaassa siipiravintolassa. Kastiketta ei juuri ollut ja siivet oli oikeasti yli puolet pienempiä kuin Suomessa. Laskua saimme kuitenkin aikaiseksi yli 13 000 yeniä (115 euroa) ja herrasmiehinä annoimme Saaran maksaa laskun.
Shibuya oli kuin Times Square konsanaan vilkkuvine värivaloineen. Sieltä löytyy myös maailman tunnetuin risteys, jossa noin 3000 ihmistä ylittää kerralla katua kahdeksaan eri suuntaan. Meikäläiset tietysti kädet pystyssä, ettemme hukkaisi toisiamme. Shinjukussa ja Harajukussa suurin ongelma oli se, että miten saan pidettyä Saaran ulkona tuhansista kaupoista, jotka olivat pullollaan naisten vaatteita. Onneksi löysimme poikain kanssa kaljapaikan vähänväliä, joten Saara ikkunaostoksille ja pojat kaljalle.
Kun Saara oli kierrellyt parisataa liikettä ja me parisataa pubia, päätimme siirtyä Roppongin kaupunginosaan, koska siellä oli kuulemma paras meno koko Japanissa. Paskan marjat. Kalja oli niin kallista (8-12 euroa), ettei meillä ollut varaa juoda kuin kadulla kaupasta ostettuja kaljoja. Viiden aikaan aamulla siirryimme paikalliseen sporttiravintolaan, jossa huhujen mukaan näkyisi jääkiekon välierä Suomi-Usa. No eipä näkynyt, vaan Japanilaiset suurena alppihiihtomaana päättivät näyttää parhaat palat naisten pujottelun sijoista 47-80. Hetken kirottuani asiaa saimme ilmaisia juomia pöytään. Maistelin niitä, tilasin Jaskalta tulospalvelun ja 12 minuuttia myöhemmin lähdin itkien hotellille, kun kuulin, että USA johtaa 6-0. Onneksi Kanada sentään voitti, niin voimme saada Kiinassa Robbien kanssa hyviä keskusteluja aikaiseksi.
Kun tuli aika ruveta suunnittelemaan poislähtöä Tokiosta ja kohti Kiotoa, päätimme taas ruveta säästämään, koska luotijuna (neljä tuntia Kiotoon) oli yli tuplasti kalliimpi kuin paikallisjunat (yli yhdeksän tuntia). Päätin päästää Teron ja Kallen tunnustelemaan maastoa ja jäin Saaran kanssa vielä päiväksi Tokioon. Pojille tulikin muutama sakkokierros, koska vaihtoja oli 7 ja kuulutukset pelkästään Japaniksi. Itse selvisin seuraavana päivänä 40 minuuttia nopeammin, koska ystävällinen konnari teki minulle minuuttiaikataulun Tokiosta Kiotoon. Välillä vaihtojen väli oli tosin vain neljä minuuttia ja junasta ulos tullessa juoksin vain samaan suuntaan kuin muut, koska oletin heilläkin olevan kiireen samaan junaan. Onneksi oli ja sakkokierrokset jäi osaltani tekemättä.
Kiotosta itsessään ei mitään erikoisuuksia jäänyt mieleen, vaikka siellä hienoja temppeleitä ja maisemia olikin. Saavuimme Osakaan tänään ja varasimme majoituksen Capsule hotellista. Kyllä, Capsule on suomeksi kapseli. Eli nyt nukumme seuraavat kaksi yötä kapseleissa, joissa ei ole muuta kuin sänky, televisio ja radio ja päädystä suljettava ovi. Hotellissa itsessään on kuitenkin jopa sauna ja muita viihdykkeitä, joten eiköhän täälläkin aikansa saa kulumaan. Japaniin voisi helposti tulla uudestaankin, mutta pirun kallista täällä on. olen tällä hetkellä noin sadan euron päivävauhdissa, eikä se tästä enää helposti korjaannu. Onneksi Kiina on halvempi ja saatan vielä selvitä ilman velkavankeutta kotiin asti. Nyt suunnistan kapseliini katsomaan Japanilaista ´laatuviihdettä´ nenäliinojen kera. Palataan taas myöhemmin asiaan.
Mentyämme ensimmäiseen paikalliseen ravintolaan syömään, istuimme pöytään ja odotimme, että tarjoilija tuo listan ja kyselee, että mikä herroille (ja neidille) maistuisi. No tulihan se tarjoilija sieltä, otti meikäläistä kädestä kiinni ja vei jääkaapin kokoisen laitteen eteen. Kertoi hyvällä japanillaan, että tilaa poika tuosta ruokaa ja tuo lappu minulle. Tekstit olivat tietysti japaniksi ja hinnat oli ainoa mistä sain selvää. No eihän siinä auttanut muuta kuin sakkokierros ulkona katsomassa annoksien kuvia ja takaisin sisälle yrittäen muistaa kahta japaninkielistä merkkiä. Rahat sisään, napin painallus ja takaisin tiskille nöyränä leipälappu kädessä. Muutaman minuutin kuluttua eteeni tuotiin pihvi kananmunalla, iso annos riisiä, lautasellinen salaattia sekä kulhollinen keittoa. Onnistunut suoritus siis. Kallen tilaus ei mennyt yhtä vahvasti. Eteen nimittäin tuotiin raaka kananmuna, riisiä sekä huttua nimeltä nato (joka sisältää papuja, raakaa kananmunaa, pari vuotta vanhaa juustoa sekä jotain mausteita). Teron tilaus meni muuten hyvin, mutta Saara joi epähuomiossa Teron keiton, joka harmitti Teroa suuresti. Nyt alamme kuitenkin olla aika ammattilaisia ja saamme yleensä sitä, mitä luulemme tilaavamme.
Sekin asia tuli pienenä yllätyksenä, että ravintoloissa asioidessasi paikalliset puhuvat todella hiljaiselle äänellä ja kumartelevat kovasti. Mutta kun tulee aika lähteä ja sanot kohteliaasti kassalla domo arigato (Kiitos), koko ravintolan tai baarin henkilökunta siivoajia ja kokkeja myöten huutaa todella lujaa ja iloisella äänellä arigato aseimas (kiitos paljon). Muutaman ensimmäisen kerran meinasi tulla jännäpissa housuun, kun yli kymmenhenkinen henkilökunta huusi sen yhteen ääneen. Nyt olemme oppineet välttämään senkin. Maksat esimerkiksi kahden tuhannen yenin laskun viiden ja kymmenen yenin kolikoilla. Ovat nimittäin niin hämmentyneitä kolikkomäärästä, että alkavat vain kikattelemaan ja huutaminen unohtuu. Kyllä Suomalainen on kekseliäs.
Jos omistat Mastercardin ja meinaat matkustaa joskus Tokioon, ehdotan että vaihdat korttisi Visaan tai Diner´s club:iin. Saaran kanssa metsästimme pankkia useammin kuin monta kertaa, josta Mastercardilla saisi rahaa. Pahin takaisku sattui Kiotossa, jossa olin Teron kanssa kaksin liikenteessä Kallen poistuttua juotuaan 5 appelsiinimehua. Kalle nimittäin lupasi juoda yhden appelsiinimehun aina kun me otamme kaljan. Viiden mehun jälkeen c-vitamiinia oli kehossa niin paljon, että hotelli kutsui. Saimme kuitenkin Kallelta lainaksi 4000 yeniä loppuillaksi. Tuollainen rahamäärähän oli käsitelty alle puolessa tunnissa ja tarvitsimme lisää rahaa. Koska olin ainoa, jolla oli kortti mukana, kyselimme paikallisilta mistä löytyy automaatti, jossa käy Mastercard. Vihdoin saimme epämääräisen huhun (kokeiltuamme noin 8 eri automaattia), että postiasemalla saattaa olla sellainen. Ei muuta kuin taksi alle ja postiasemalle.
Posti oli tietenkin aamuyöstä kiinni, mutta vieressä oli yksi automaatti jota kokeilin. Kortti lensi koneesta pihalle, ennen kuin se sinne kunnolla edes oli sisälle mennyt. Ruudussa kumarteli vain pahoittelevan näköinen animaatiohahmo. Kerroimme taksikuskille, että rahaa ei ole kuin hotellilla, mutta sinne pitää päästä. Seuraavana päivänä otin postiin uuden lähestymisen ja huomasinkin pian tililläni olevan 400 euroa vähemmän. Kiitos posti, hävetkää paikalliset pankit ja ruokakaupat automaatteineen!
Kävimme viikon aikana tutustumassa Tokiossa niin päivä- kuin yöelämäänkin. Tässä joitakin vinkkejä jos joku sinne suuntaa, koska Tokiossa on aika monta erilaista ”keskustaa”. Tokyo itsessään on lähinnä kaiken bisneksen keskus ja katukuvan ovat valloittaneet samanlaisiin pukuihin sonnustautuneet meklarit sekä muut hörhöt. Ginza taas oli täynnä merkkiliikkeitä Armanin muotinäytöksistä todella kalliisiin ravintoloihin. Tuli nimittäin orpo olo hupparissa ja tuulitakeissa, kun vastaan tuli hääseurueita ja muita juhlapukuihin sonnustautuneita ihmisiä. Kävimme kuitenkin syömässä Ginzassa Japanin parhaassa siipiravintolassa. Kastiketta ei juuri ollut ja siivet oli oikeasti yli puolet pienempiä kuin Suomessa. Laskua saimme kuitenkin aikaiseksi yli 13 000 yeniä (115 euroa) ja herrasmiehinä annoimme Saaran maksaa laskun.
Shibuya oli kuin Times Square konsanaan vilkkuvine värivaloineen. Sieltä löytyy myös maailman tunnetuin risteys, jossa noin 3000 ihmistä ylittää kerralla katua kahdeksaan eri suuntaan. Meikäläiset tietysti kädet pystyssä, ettemme hukkaisi toisiamme. Shinjukussa ja Harajukussa suurin ongelma oli se, että miten saan pidettyä Saaran ulkona tuhansista kaupoista, jotka olivat pullollaan naisten vaatteita. Onneksi löysimme poikain kanssa kaljapaikan vähänväliä, joten Saara ikkunaostoksille ja pojat kaljalle.
Kun Saara oli kierrellyt parisataa liikettä ja me parisataa pubia, päätimme siirtyä Roppongin kaupunginosaan, koska siellä oli kuulemma paras meno koko Japanissa. Paskan marjat. Kalja oli niin kallista (8-12 euroa), ettei meillä ollut varaa juoda kuin kadulla kaupasta ostettuja kaljoja. Viiden aikaan aamulla siirryimme paikalliseen sporttiravintolaan, jossa huhujen mukaan näkyisi jääkiekon välierä Suomi-Usa. No eipä näkynyt, vaan Japanilaiset suurena alppihiihtomaana päättivät näyttää parhaat palat naisten pujottelun sijoista 47-80. Hetken kirottuani asiaa saimme ilmaisia juomia pöytään. Maistelin niitä, tilasin Jaskalta tulospalvelun ja 12 minuuttia myöhemmin lähdin itkien hotellille, kun kuulin, että USA johtaa 6-0. Onneksi Kanada sentään voitti, niin voimme saada Kiinassa Robbien kanssa hyviä keskusteluja aikaiseksi.
Kun tuli aika ruveta suunnittelemaan poislähtöä Tokiosta ja kohti Kiotoa, päätimme taas ruveta säästämään, koska luotijuna (neljä tuntia Kiotoon) oli yli tuplasti kalliimpi kuin paikallisjunat (yli yhdeksän tuntia). Päätin päästää Teron ja Kallen tunnustelemaan maastoa ja jäin Saaran kanssa vielä päiväksi Tokioon. Pojille tulikin muutama sakkokierros, koska vaihtoja oli 7 ja kuulutukset pelkästään Japaniksi. Itse selvisin seuraavana päivänä 40 minuuttia nopeammin, koska ystävällinen konnari teki minulle minuuttiaikataulun Tokiosta Kiotoon. Välillä vaihtojen väli oli tosin vain neljä minuuttia ja junasta ulos tullessa juoksin vain samaan suuntaan kuin muut, koska oletin heilläkin olevan kiireen samaan junaan. Onneksi oli ja sakkokierrokset jäi osaltani tekemättä.
Kiotosta itsessään ei mitään erikoisuuksia jäänyt mieleen, vaikka siellä hienoja temppeleitä ja maisemia olikin. Saavuimme Osakaan tänään ja varasimme majoituksen Capsule hotellista. Kyllä, Capsule on suomeksi kapseli. Eli nyt nukumme seuraavat kaksi yötä kapseleissa, joissa ei ole muuta kuin sänky, televisio ja radio ja päädystä suljettava ovi. Hotellissa itsessään on kuitenkin jopa sauna ja muita viihdykkeitä, joten eiköhän täälläkin aikansa saa kulumaan. Japaniin voisi helposti tulla uudestaankin, mutta pirun kallista täällä on. olen tällä hetkellä noin sadan euron päivävauhdissa, eikä se tästä enää helposti korjaannu. Onneksi Kiina on halvempi ja saatan vielä selvitä ilman velkavankeutta kotiin asti. Nyt suunnistan kapseliini katsomaan Japanilaista ´laatuviihdettä´ nenäliinojen kera. Palataan taas myöhemmin asiaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)