Peru/Lima

Ensimmäisen kerran perillä jossain. Kello on 12:00, lämmintä reilu parikymmentä ja pilvistä. Majoitusrakennuksemme katolla istuskelen ja reggae soi radiosta. Tai onko sillä kellon ajalla ja päivällä nyt sitten niin väliä vähään aikaan.. Suomesta lähtiessä, siellä näytti alkavan juuri muodostua hiihtokelin alkuja. Vielä ei ole ikävä takaisin, vaikka hiihtämisestä tykkäänkin.

Pitkä oli siirtyminen tänne Etelä-Amerikan PERUkoille. Usean tunnin ”nukkuminen” lentoaseman lattialla Lontoossa ja 12 tunnin lentomatka kuitenkin kannatti. 12 tuntia on muuten pitkä aika lentokoneessa. Toiset selviävät siitä yhdellä vessassa käynnillä ja yhdellä tuloksettomalla oluen haku kävelyllä, mutta suht liikunnalliselle ihmiselle alkoi tulla kyllä kiintiö täyteen. No, se oli vasta toiseksi pisin lentomatka tällä reissulla. Seuraavaan pannaan vielä viisi tuntia lisää, HUH! Mitä muuten luulette riittivätkö koneen eväät tyydyttämään Kallen nälän tunteen… Ei siitä sitten sen enempää.

Tero tuossa jo tarinoikin operaatio taksimatkasta. Kokeneemmat matkailijat hyppäsivätkin heti nissanin takapenkille ja jättivät minulle (vanhalle nissanin omistajalle) Espanjan ”taitoisimpana” repsikan paikan. Siitä sitä sitten lähdettiin läpi enemmän ja vähemmän hehkeiden kaupunginosien läpi kohti määränpäätä.. niin ainakin toivoimme. Kuskin kanssa ei oikein juttu luistanut, vaikka varmaan mukava mies olikin. Niinpä tyydyimme vain epäilevästi vuoronperään tuijottamaan toisiamme. Aina kun minä kaivoin taskujani, hän katsoi minua ja luuli varmaan, että kaivoin veistä taskustani. Aina kun tulimme risteykseen, minä katsoin häntä ja luulin, ettei hän selviä siitä kolaroimatta läpi. Kaikesta huolimatta perille tultiin ja nähtävästi kaikki olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Majoituskin on ollut varsin mainio ”aamupaloineen” kaikkineen. Kiitokset Terolle onnistuneesta ja ennen kaikkea tarpeellisesta ennakko varauksesta.

Muutamia Espanjan kielen sanojakin on jo tarttunut tähän kovaan kalloon. Tiesittekö muuten, että ”sin gas” on tavallista vettä ja ”con gas” on hiilihapollista vettä, me tiedetään nyt. Lisäksi tiedämme, että hampaiden pesu onnistuu myös vichy vedellä, tosin lievää vaahtoamista saattaa esiintyä.

Kohta on vietetty pari päivää rennosti paikallaan, tulomatkan rasituksista palautuen. Tänään ja huomenna taitaa olla ohjelmassa turistijuttuja eli kiertoajelua. Se, jääkö niistä jotain kerrottavaa, kuullaan ehkä ensi kerralla. Tähän loppuun kuitenkin tarina lenkkeilystä Etelä-Amerikassa.

Pitkä lentomatka ja paikallaan olo sekä tyynen valtameren rantamaisemat saivat juoksuajan puskemaan päälle. Tero ja Mikko jäivät pelaamaan pingistä ja eikun Kalle kartan kanssa ovesta pihalle. Sovittiin, että tunnin päästä tuun takaisin.. No, ota nyt ainakin puhelin mukaan oli suositus.. otin.

Reitti suunnitelma oli selvä, yhteen suuntaan muutama kilometri, sitten sieltä puistoon, joka johtaa meren rantaan ja rantaa pitkin takaisin. Reipasta kävelyä siis eteenpäin maisemia tarkkaillen. Vain muutama rahanvaihtaja halusi keskustella kanssani, ohitin heidät kuitenkin sujuvasti ”euro, dollar” huutojen kantautuessani vaimeasti perääni. Matkalla tein myös havainnon, että kun suomessa aseenkantolupa on jonkinlainen kortti, niin täällä se on jonkinlainen koppalakki. Sitä en tiedä että, millä perusteella koppalakit täällä jaetaan.

Aika ja matka taittuvat nopeasti kun on mukavaa. Olinkin käännepisteessä… siis puistoon ja kohti rantaa. Puisto ei sitten ollutkaan niin selkeä puisto kuin kartta antoi ymmärtää ja eipä aikaakaan kun totesin, että kartallani ei ollut yhtään kadun nimeä millä liikuin. Vauhdin hieman hiipusessa mieleeni tulivat äidin ja lonelyplanetin ohjeet yksin liikkumisesta ja kartan tutkimisesta Liman kaduilla, jopa päiväs aikaan… pitäisi kuulemma välttää… Peru kun ei ollut kuulemma niitä maailman turvallisimpia maita. Minulta kun ei ollut tällä hetkellä hukassa mitään sen isompaa kuin Tyyni valtameri. No eikun kartta käteen ja lähimmän koppalakin luo, joka näytteli minun olevan kartan ulkopuolella, hah! aivan kuten arvasin, en siis ollutkaan eksyssissä. Suuntasin koppalakin käden viittomaan suuntaan ja toivoin parasta.. Alkoihan niitä tuttuja kadunnimiä sieltä parin kysymisen jälkeen löytyä ja kävely jatkui.. Suunniteltu tunnin lenkki venähti kuitenkin puoleentoista ja kohokohdaksi ajateltu rannalla lenkkeily jäi tällä kertaa väliin. Huomenna sitten uusi yritys.

Näihin tunnelmiin..