Matkalla pohjoiseen

On pimeä, istun kaksikerroksisen bussin toisessa kerroksessa aivan etupenkissä. Tie, sen, mitä se nyt näkyy, vilisee edessä ja Charles Blogman laulaa MP-3 soittimen välityksellä (kiittelen juuri mielessäni ostostani). Kaksi leffaa jo takana ja Tero totesi bussimatkaa olevan edessä enää 13 tuntia! Kuka sanoi, että lentokoneessa joutuu istumaan pitkään.. Miten tähän on tultu?

Tiistain tappelun tuloksena hankimme bussiliput Mancoraan, pieneen kalastajakylään Pohjois-Perussa. Matkailu kun kuulemma avartaa. Kylän pitäisi olla Perun parhaita rantapaikkoja, saas nähdä. Matkaa Limasta kertyy reilut 1100 km ja bussimatka kestää 17 tuntia. Tällä hetkellä on siis aikaa istua epämukavasti paikallaan ja kuunnella biisi jos toinenkin sekä siinä sivussa miettiä maailman menoa ja varmaan vähän omaakin...

Bussi on siis yöbussi ja lähti matkaan 15:00 keskiviikkona. Matka taittuu, tai taittui ainakin vielä silloin kun näki ulos, rantatietä, siis sen pikku meren rannassa, joka minulta taannoin oli hukassa. Mikon kanssa sen kyllä seuraavana päivänä paikallistimme kun kävimme testaamassa Mikon upouusia lenkkareita. Perillä ollaan joskus aamupäivällä torstaina. Rinkkareissaajat tässä siis matkustavat ilmastoidulla bussilla, jossa on aseistetut vartija, tarjoillaan päivällinen ja aamupala. Tästä kaikesta huolimatta ei ole takeita siitä, ettei aamulla olisi nälkä tai, että tavarat ja rahat olisivat vielä mukana kun olemme perillä.. Yöbusseja tulisi kuulemma välttää. Täällä Perussa on yllättävän paljon vältettäviä asioita. Siitä päivällisestä kun oli puhetta, niin se tuossa hetki sitten jaettiin ja on nyt jo nautittukin (siinä ei kauaa nokka tuhissut), no nälkää on ainakin siirretty ja siirretään edelleen koko ajan kohti pohjoista bussilla.

Alkumatkasta, kun oli vielä valoisaa, pääsi tosiaan katselemaan maisemia. Limassa taisimme asua kaupungin vauraimmalla seudulla, josta tosin pystyi kävelemään kolmessakymmenessä minuutissa pihalle. Limasta pihalle pääsy taas kesti bussillakin yli kaksi tuntia, kai se sitten on jo isohkon kaupungin merkki. Ei tarvinnut kuitenkaan kovin pitkään istua bussissa kun todellinen Lima näyttäytyi edessämme hökkelikylineen, slummeineen ja roskaisine kadun varsineen. Pistipä sieltä silmään yksi torikin, jossa oli hedelmiä myytävänä enemmän kuin Turtolan citymarketissa on varmaan ikinä edes käynyt niitä! Aikamme pyrittyä ulos kaupungista pääsimme rantatielle. Maisemat muuttuivat siten, että (välihuomautus: nyt täällä pelataan bingoa ja Tero ja Mikko yrittävät voittaa meille kahvipaketin tai sitten miljoonan, kuka tietää.) toisesta ikkunasta näkyi meri ja toisesta ikkunasta hiekkainen vuoren rinne. Eli ihan mahtavat ovat maisemat ja jospa niistä kuviakin saataisiin näkyville kun tuo Tero pääsee kunnolla vauhtiin. Välillä matkalle osui vehreitä alueita, joissa oli viljelmiä ja väillä näytti ihan pohjanmaalta, tosin mäkiä oli enemmän ja latoja vähemmän.

Näin se matka taittuu ja bingo etenee. Täällä kello on 21:00 ja suomessa 04:00. Vieressäni istuva, ainakin Suomen mittapuun mukaan, eläkeläismies torkkuu ja Mikko ja Tero toisella puolellani pelaavat innolla bingoa.. Olisiko joku luullut toisinpäin?? Aika tiivis on bussissa tunnelma. Ikkunat ovat huurussa ilmastoinnista huolimatta ja ilmakin on aika tunkkainen. Esitetty jännityselokuva ja varsinkin bingo varmaan lisäsivät hikoilun määrää ainakin puolella. Mikä lie tunnelma 11 tunnin päästä, en halua ees kuvitella. Ei muuten voitettu sitä bingoa… jäi kahden nron päähän, vaikka Mikko teki parhaansa.

Siis, vailla kauheeta kiirettä Perussa tiellä,
on tää bussi nyt matkalla jossakin siellä.

On mukana Mikko, Kalle ja Tero,
monessa tietullissa meistäkin vielä maksetaan vero.

Se, mitä tapahtui Mancoralla,
kerrotaan ehkä paluumatkalla..