Iquique, Iquique, Iquique

Hola.

Minulle kun ei enää nykyään tuo alkoholi maistu ja pojat singahtivat tarkastamaan paikallista yöelämää, niin ajattelinpa kirjailla tännekkin taas jotain.

Palataanpa hetkeksi Peruun. Tiistaina, kävelimme kohti hostellia, aikomuksenamme hakea sieltä rinkat mukaan ja siirtyä bussiasemalle odottelemaan bussin lähtöä. Kaikessa rauhassa kävellessämme, liittyi seuraamme matkanjärjestäjä James Bond. James tietysti kyseli machu picchun reissusta lisää yms yleistä kuulumisten vaihtoa ja sellaista. Koska kaupungissa ei tietenkään tapahdu mitään ilman ettei tämä hienon peitenimen omaava herrasmies sitä tietäisi, alkoi hän kertoa ihmeellistä tarinaa. Kaupunkiin oli nimittäin saapunut Suomalainen likka, joka oli ryöstetty samantien saavuttuaan kaupungille. Oli viety lompakot, passit, luottokortit ja rahat. James oli tietysti tavannut likan toisella hostellilla ja saattanut tämän herrasmiehenä poliisiasemalle. Oli myös ohimennen maininnut, että kylässäpä onkin tällä kertaa 3 suomalaista alfaurosta. Tarkoitti varmasti meitä.

Isälliset vaistomme heräsivät heti ja aloimme kyselemään, että missäs tämä likka on nyt. Ajattelimme tietysti käydä katsomassa, että kaikki on ok ja tarjoamassa auttavaa kättä. Tietysti vailla minkäänlaisia taka-ajatuksia, kuten yleensäkkin.

James kehotti menemään katsomaan toisesta hostellista, että sieltä likan voisi löytää. Ei muuta kuin jalkaa toisen eteen ja kädet lompakoille. Pienen kisailun makua oli ilmassa, että kuka ehtii ensin tarjoamaan apuaan, tälle elämän niin julmasti kohtelemalle naisihmiselle.

Perille päästyämme oli pettymys lähes samaa luokkaa, kuin joka lauantai-ilta valomerkin jälkeen. Likkapas ei ollutkaan ihan tavallinen naapurin likka, vaan reissannut maailmaa, varmaankin enemmän kuin me kolme yhteensä. Joten likka oli ehtinyt tilaamaan konsulaatista uuden passin, maihinnousukortin, pankista luottokortit ja järjestämään itsellensä rahaa. Kaikki tämä vain muutama tunti tapahtuneen jälkeen.

Vitutti. Eikä muuta kuin lompakot takaisin taskuihin, kuulumisten vaihtoa ja leuka rinnassa hakemaan niitä rinkkoja. Tästä lähtien auttamista varten on punainen risti, enkä minä.

Mitäs sitten? Tultiin tosiaan muutaman mielenkiintoisen bussimatkan kautta tänne Chileen, kuten Kalle tuossa jo kertoilikin.

Paikallisbussissa, jolla tulimme rajan yli, herätti suunnattomasti hilpeyttä muiden matkustajien kantamukset. Nimittäin lähes joka toisella oli mukanaan hirveä paali vessapaperia. Vähän samanlailla, kuin kotimaassa kun citymarketista saa plussakortilla joka 16:ta rullan kaupanpäälle. Ihmiset raahavat niitä selät vääränään kotiin. Ukot kiukuttelevat kun joutuvat työntämään yhden kärryn sijaista kahta, toisessa normiostokset ja toinen on pakattu täyteen tätä uusinta uutta monikerroksista ja entistä imukykyisempää metsäteollisuuden parasta tuotosta.

Noh, eipä meitäkään naurattanut enää kun pääsimme tälle puolelle rajaa. Täällä kyllä paperia on saatavilla, mutta. Se on käsittämättömän kapeaa ja ohutta. Siis kahdella sormella kevyt pyyhkäisy onnistuu, mutta kolmas sormi lisää ja olet jo ulkona. Se ei ole hyvä asia. Paperin taittelu kaksinkerroin parantaa hieman tuota kestävyysongelmaa, mutta silti toisinaan saattaa höyhenenkevytkin raapaisu aiheuttaa paperiin täydellisen repeämisen, jolloin sormikosketus ulostuloaukkoon on jo kiusallisen lähellä.

Kun nyt taas kerran jutut meni paskanjauhamisen puolelle, niin muistellaanpa hieman vanhoja ja yritetään samalla varautua hieman tulevaan.

Eli osissa Aasiaahan on näitä pelkkiä reikiä lattiassa, eikä tosiaan paperia missään. Vain vesihana, iso ämpäri jossa pienempi kippo. Näissähän toimittiin siten, että tuotokset reikään ja vettä ämpäriin, josta pienemmällä kipolla vettä toiseen käteen. Kädestä kun muodostaa kulhon, pysyy vesi siinä hieman paremmin. Tällä kädellä sitten varovaisesti huuhdellaan ulostuloaukkoa, kunnes kuvitellaan sen olevan puhdas. Taas vaaditaan äärimmäistä tarkkuutta, kontakti on nimittäin todella lähellä. Noh, näin joka tapauksessa toimii maailmassa arviolta vähintään joka kolmas ihminen, joten ehkä se ei ole niin outoa. Puut säästyy yms... hippien puuhastelua.

Outoa siittä tekeekin sen, että mihkä hittoon sitä sitten tämänkin operaation jälkeen perseensä kuivaa? Meistä miehistähän onkin ihan mukavaa, että naiset kulkevatkin aina housut hiukan märkinä. Niinhän sen pitäisikin olla. Mutta ei se meille miehille sovi. Tämä arkielämän ongelma pitäisi siis selvittää ennen siirtymistä Aasiaan. Onneksi tässä on vielä reippaasti aikaa.

Chile, parin päivän jälkeen vaikuttaa hieman pettymykseltä. Ensivaikutelmaltaan aivan liian "länsimaalainen" maa odotuksiin nähden. Ihmetyttää hieman, että miten tämä maa on päässyt niin paljon "kehityksessä" eteenpäin verrattuna esim Peruun. Vaikka molempien maiden lähihistoriassa löytyy melkoisen synkkiäkin hetkiä. Noh tapasimme kuitenkin Cuscossa yhden Chileläisen kaverin, joka lupautui meille oppaaksi, jahka pääsemme Santiago/Valparaiso akselille.

Tänään siis saatiin lisää bussitiimaa kun siirryimme sieltä rajakaupunki Aricasta tänne Iquique:hen. Yrittäkääpäs sanoa se kolme kertaa peräkkäin mahdollisimman nopeasti. Minulta se ei onnistunut edes yhtä kertaa hitaasti bussiasemalla, ilman ettei lipunmyyjä ois revennyt nauramaan. Noh liput saatiin ja 4,5h bussimatkasta selvittiin ilman enempiä painimatseja. Täällä ollaankin sitten ehkä 4 yötä ja sitten suuntaamme tuonne pääkaupungin melskeeseen.

Huomenna lisäillään niitä kuvia, jahka saamme valittua niistä edes jollain tapaa julkaisukelpoiset.

Jos vaikka nukkumaan...