Ron con cola (rommikola)

No niin. Kaupungin nimi on Valparaiso, maa on edelleen Chile ja valuuttana vanha kunnon tuttu peso. Mutta palataanpa kuitenkin muutama yö ajassa taaksepäin ja tuohon Teron viittamaan alkoholin käyttöön. Asiahan on niin, että Tero ei uskalla vatsatautien pelossa juoda, joten Kallen kanssa ollaan koitettu pitää siitä puolesta huolta. jos viitenä iltana on maistellut, niin onko 4 litraa rommia pohjiksi jonkun mielestä liikaa?? Meistä ei, mutta…

Iquiquen perjantai-iltaan kuului annos tuota jaloa ainetta Saksalaisten ja Israelilaisten reissaajien kanssa. Puolenyön jälkeen päätimme siirtyä paikalliseen diskoon nimeltä M2. Tietysti rahamiehinä saimme VIP-liput ja muita etuja. Silloin harvoin kun sellaisen lipun saa, kannattaisi varmaan osata pysyä siellä VIP-puolella…Mutta ei. Tunnin harhailun jälkeen päätimme siirtyä ”rahvaan” puolelle, koska siellä oli enemmän väkeä. Vartti tämän jälkeen paikan järjestysmiehet päättivät, että me siirrymme ulkoilmaan. Keveähkö potku persuuksille ja pojat olivat keskellä slummialuetta tukevahkossa humalatilassa. Järkytyksestä toivuttuamme lähdimme kyselemään tämän tapahtumasarjan syitä. Molemmat järjestysmiehet selvittivät saaneensa valituksia, että olimme kosketelleet paikallisia naisia. Minä tyynenä kerroin toiselle järkkäreistä asian olevan täyttä sontaa ja valhetta. Kalle taasen yritti haasta toisen miehistä painiotteluun. Ovat onneksi sen verran rauhallisia kavereita täällä, etteivät ihan heti mukaan painiin lähde. Kun asiaa oli selvitelty noin 2 tuntia, paikalle ilmestyi tuntemattomaksi jäänyt siviilipukuinen vanhempi mieshenkilö. Hän sanoi järjestysmiehille jotain, käski meidät sisälle, tarjosi yhdet kaljat ja poistui paikalta. Tämä kuvio ei meille ikinä selvinnyt, mutta taas oltiin sisällä diskossa ja syytteistäkin oli luovuttu.

Aamuyöstä kello 4-5 suunnistimme sitten takaisin majoitukseen päin. Tai niin ainakin luulimme. Kumpikaan ei nimittäin muistanut hostellin nimeä, saatikka kadun nimeä, jolla hostelli sijaitsi. noin tunnin ajan vaihdoimme taksista toiseen ja ajelimme ”kylää” (221 400 asukasta) ympäri. Talot Chilessä muistuttivat tuossa olotilassa yllättävän paljon toisiaan. Lopulta onni potkaisi ja hostellimme löytyi. Seuraavana aamuna koko hostellin asiakaskunta jotenkin tiesi meidän sompailuista. Eräs Amerikkalainen reissaaja nimeltä Bobby piti asiaa jopa niin hauskana, että halusi meidät oppaiksi kyseiseen diskoon. Suomalainen ei lasiin sylje, joten pullo rommia ja Diskoon. Hauskaa oli meillä kaikilla, mutta hauskinta oli varmasti järjestysmiehillä, kun näkivät meidän saapuvan taksilla pihaan. Nyt oltiin kuitenkin opittu jotain ja pysyimme VIP-puolella, sekä molempien taskuissa oli hostellin käyntikortti. Kaikki siis hyvin.

Eilen rupesi Iquique (Kaupungin nimi tulee aimarankielisestä sanasta ique-ique, joka tarkoittaa vuodetta. Lähde: Wikipedia) sen verran kyllästyttämään, että varsinaiset reppureissaajat hyppäsivät lentokoneeseen ja suunnaksi Santiago. Lentokentällä teimme nopean tilannearvion ja päätimme lähteä rantakaupunkiin nimeltä Vina del mar/Valparaiso. Täällä on kaksi kaupunkia yhdistetty siten, että Vina del marin puoli on nykyaikainen ostoshelvetti ja Valparaiso on täynnä vanhoja taloja kukkuloilla. kaksi tuntia Vinan puolella riitti ja metrolla Valparaisoon. Nyt vuorokauden täällä olleena voin ainakin henkilökohtaisesti sanoa, ettei harmita yhtään. Ylämäkiä on paljon, ehkä jopa yhtä paljon kuin alamäkiä. Kaupungin historiaan en ole vielä kerinnyt juurikaan tutustumaan, mutta olen melko varma, että se menee näin:

Kaupungin perusti noin 100 vuotta sitten hieman omalaatuinen herra nimeltä Hernan Valparaiso (nimi keksitty). Hän ilmoitti kaikille kaupunkiin muuttaville, että se, kuka rakentaa talonsa jyrkimpään rinteeseen voittaa mahtavia palkintoja. Koska kaikki mäet olivat lähes yhtä jyrkkiä, päätti Hernan, että lisäpisteitä saa myös omaperäisimmästä väristä talon seinässä. Tämä on johtanut siihen, että kaikki talot ovat toiselta sivulta yksikerroksisia ja vastakkaiselta vähintään viisikerroksisia. Väreissä löytyy muun muassa violettia, vihreää, vaaleanpunaista ja oranssia. Löydettiinpä jopa yksi lila kirkkokin. Siis jos joku suunnittelee arkkitehdin uraa, niin täältä kannattaa hakea vaikutteita. Komia on aina komia.

Täältä tähän, kirjeenvaihtajanne Mikko Mallikas.