Köysi kiristyy

Jouluhan on rauhoittumisen aikaa, ainakin periaatteessa tietääkseni. Niinpä mekin hankimme liput neljän päivän vaellukselle Uuden-Seelannin suurimpaan kansallispuistoon, emme ihan sille reitille, jota aluksi ajattelimme, mutta vähän sinne päin. Lähdimme siis rauhoittumaan ja puhdistamaan kehoamme ylimääräisestä nesteistä ja kuona-aineista, joita nyt syystä jos toisestakin on roppaan kertynyt. Olemmepa sieltä jo väsyneinä ja todella märkinä, mutta hyvin puhdistautuneina palanneetkin. Nyt kuivaillaan varusteita ja nuollaan haavoja kunnon sisämajoituksessa Invergahillissa tai vähän sinne päin.

Vaan palataanpa hetkeksi aikaan ennen tuota tyyneyden jaksoa. Queenstownissa ollessamme pyörähdimme Mikon kanssa putiikissa, joka tarjosi elämyksiä benjihyppelyn ja keinumisen parissa. Eipä aikaakaan kun herroilla oli liput taskussa tämän maanosan suurimpaan benjihyppyyn (134m) ja maailman suurimpaan keinuun (keinuun narut jotain 150m ja vapaatakin pudotusta 70m). Tämän jälkeen oli jo hetki aikaa miettiäkkin, että mitäs tuli tehtyä. No, eipä auta itku markkinoilla. Ankara mielikuvaharjoittelu ja pari koehyppyä Chuckin katolta pyykkinarun kera, niin eiköhän se siitä. Niin ja ainakin Mikolle ja Terolle vähän punaviiniä, itse kun olin tuossa unelmavävy moodissa kuulemma.

Seuraava päivä.. bussiin ja kolme varttia johkin hevonkuuseen jotain vuoristotietä, minne ei ollut ilman hyppylippua mitään asiaa. Tässä erässä ei ollut kuin kuusi hyppääjää ja suomipojat olivat ainoita, jotka aikoivat myös keinua. Mehän olimme valmiiksi poikaporukalla päättäneet, että ensin keinutaan kun se on helpompi ja sitten hypätään. Mitä vielä! Kaikki kuusi pakotettiin jonkinlaiseen koriin ja siirrettiin keskelle rotkoa, Mikolle naru, ei onneksi kaulaan, vaan jalkoihin ja painavimpana heti ensimmäisenä lankulle. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, Hymyile kameralle ja hyppää.. Katsoin vierestä ja ehdin todeta, että voi morjes! Siinä oli kait joku laukaisunaru, jolla voit kääntää itsesi istualleen, ettei tarvitse pää alaspäin odotella ylösnousua. Mikko tuli kuitenkin ylös Suomalaisella tyylikkyydellä pää alaspäin. Kohta huomasin seisovani samalla lankulla, mistä ei ollut kuin yksi suunta..alaspäin. Eilisen mielikuvaharjoittelun mukaan, jalat koukkuun, ponnistus ja sitten lähti..WOW! melkoinen ilmavirta kasvoihin ja joki rotkonpohjalla alkoi uhkaavasti lähentyä.. Ammattilaiset osasivat kuitenkin tällä kertaa työnsä ja köysi alkoi jarruttaa menoa. Pari selänvenytys pomppua, vetäisy laukaisunarusta ja oikein päin ylös.

Tästä kaikesta silmänräpäys eteenpäin ja istuimme Mikon kanssa kaksistaan keinussa. Äijä jutteli mukavia ja painoi samalla salakavalasti laukaisunappia. Woooaaah! PRKLE, …TTI, K_SIPÄÄ.. Taas oltiin matkalla alaspäin ja kovaa vauhtia. Tästä kun aikanaan pääsimme takaisin ylös, totesimme Mikon kanssa, että onneksi keinu tuli vasta toisena, koska tämän jälkeen benjihyppy ei olisi tuntunut missään. Sykemittarikin pyörähti 156:n lukemissa ihan pelkällä istumisella. Voihan se olla, ettei tästä eteenpäin ihan perus festarinosturi hypyt kiinnosta.

Teron kanssa olemme jatkaneet jo tutuksi tulleiden, erilaisten rulettien kehittelyä. Tämän maan rulettiversiot liittyvät nyt sitten adrenaliinin tuottamiseen.

Laskuvarjohyppy: Otetaan tandemhyppyyn valmiit suomipojat ja kolme hyppymestaria. Puetaan kaikille samanlaiset haalarit ja kypärä tummalla visiirillä. Valitaan pari ihan perinteisellä hippaleikillä ja sitten taivaalle. Koneesta ulos 15000 jalassa ja odotellaan, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Ihan en nyt sanoin pysty kuvaamaan tunnelmia kun huomaisin hetken vapaan pudotuksen jälkeen olevani Teron parina. En kyllä usko, että Terollakaan ihan selvää käsitystä tulevista tapahtumista olisi..

Benjihyppy: Otetaan kolme benjiköyttä, yksi normaali, yksi venymätön ja yksi ylipitkä. Viedään Suomipoika rotkonpäälle ja annetaan valita köysi ja kävelytetään lankulle. Jännää hommaa..

Hyvää Joulun ajan jatkoa!