Aina valmis.

Ollaanpas sitten ajeltu tänne Queenstowniin. Maisemat on hienoja ja muutenkin tosi helppo maa matkustella. Täällä ei nimittäin ole mitään, mikä ei toimisi dollarin kolikolla.

Jos joku olisi vaikka vuosi sitten sanonut, että tulen vielä nukkumaan kuukauden suksiboksissa. Olisin varmaankin todennut, että eipä sitten mene kovin vahvasti. Ei taida kyllä vahvasti mennä nytkään, mutta 1,5 viikkoa olisi jo takana. Sinänsä koppi on ihan viihtyisä lähes riittävän pitkäkin. Sisä- ja mainosmittojen mukaan 1,9m, hyvin pitäisi riittää. Harmi vaan että kummassakin päässä on mekanismi joka mahdollistaa kopin nostamisen ja laskemisen. Tämä mekanismi vie sitten tilaa sen 10cm kummastakin päästä, joten aika lähellä sikiöasentoa mennään. On tosin ollut sen verran kylmiä öitäkin, ettei muukaan asento tulisi edes mieleen.

Luulitko kenties, että esimerkiksi turkoosi olisi väri? Väärin meni. Nimittäin värejä ovat ainoastaan punainen, sininen, keltainen, musta ja valkoinen. Ainakin Kullaan alakoulussa 80-luvun alussa opetetun värikartan mukaan. Silloinen ja toisille nykyinen värimaailma rajoittuu nimittäin vesiväripalettiin. Noh, mitäs sitten ovat esimerkiksi vihreä, ruskea, turkoosi ja beige? ”Ne ovat jotain muuta, mutta värejä ne eivät ole, piste.” Näillä siis mennään. Merivesikin on siis joko sinistä, sinisen ja keltaisen sekoitusta taikka sitten sinisen sekä sinisen ja keltaisen sekoitusta. Mutta se ei missään tapauksessa ole turkoosia, koska se ei ole mikään väri.

Aktiviteetteja ollaan harrastettu vielä varsin niukasti. Kävimme ajelemassa kelkalla joka roikkui 150m korkeudessa laakson päällä ja liikkui sekä eteen että taaksepäin 90km/h. Noh vaijeri oli vain 3km pitkä, mutta ehti siinäkin pelottamaan. Pojat lähtivät tänään hyppimään tornista, köysi nilkassa ja keinumaan vähän samalla tyylillä. Minä yritän toteuttaa itseäni, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Frans Josefin jäätikköäkin käytiin katsomassa, tarkoituksena mennä päiväksi kunnon jäätikkövaellukselle. Vesisade kirjaimellisesti vesitti suunnitelmamme. Vaellus jäätiköllä kaikki kamat märkinä, ei oikein kiinnosta. Pakolliset turistikuvat saimme otettua kuitenkin.

Yritimme päästä vaeltamaan Milford Soundin laaksoon, mutta olimme kuulemma hieman myöhässä. Alueelle otetaan päivässä 40 vaeltajaa ja varaukset tulevalle kaudelle pitää tehdä heinäkuun alkupäivinä, koska varaukset aukeaa silloin. Eli jos joskus yrität buukata ko reissua ylihuomiseksi, se ei välttämättä onnistu.

Onneksi saimme varattua toisesta luonnonpuistosta itsellemme makuusijat ja pääsemme jouluksi kiertämään 60km lenkkiä vuoristoon ja sademetsään. Lähtö siis vaellukselle on ylihuomenna ja siellä vietetäänkin sitten kaikki joulunpyhät.

Ollaan nyt varsin viihtyisällä leirintäalueella, kutakuinkin kaupungin keskustassa. Hulppeat näkymät ja toinen leirintäalue jossa on ollut ihmisiä meidän lisäksemme tällä karavaanaritaipaleella. Saavuttuamme tänne, todettiin, että lauantaihan se ja mitäs sitten muuta kuin tölkit auki ja leiri pystyyn. Ilta muuttui nopeasti yön kautta aamuksi. Ja ei muuta kun koppiin nukkumaan.

Jokusen tunnin nukuttuani ja havaittuani orastavan pahanolon lähestyvän, kuulin ulkoa ylipirteiden ihmisten puuhastelua. Raotin varovasti koppini ovea ja jäykistyin kauhusta. Kolmannen tarkistuskerran jälkeen oli pakko uskoa. Piha täynnä suomalaisia partiolaisia jotka olivat majoittumassa meidän viereemme. Herätin heti pojat, kysyäkseni, että näkevätkö he saman. Hetken keskustelun jälkeen totesimme, että elämme yhteistä painajaista. Piti tehdä suunnitelmia, miten tällaisesta tilanteesta selvitään.

Koska minua ärsyttää suunnattomasti ylipirteät, iloiset ja ystävälliset ihmiset, päätin että osaamme mekin ärsyttää. Siispä jatkoimme Mikon kanssa heti siitä mihin edellisiltana olimme jääneet. Musiikkia lujaa, paljon alkoholia ja vähän vaatteita. Kaivoimme kuitenkin leathermanit esille, ihan siltä varalta, että joku saisi päähänsä tulla myymään isoäidin suklaakonvehteja.

Kallehan vaihtoi saman tien unelmavävy-moodin päälle, kun havaitsi että paikalla on muitakin suomalaisia. No onneksi sudenpennut majoittuivat vain yhden yön ja nyt saadaan mies takaisin ruotuun.

Tänään aamulla heräsimme tietysti hienoon partiolaisten sisäpiirivitsiin: ”Pekka, ootko sä jo valmis?” ”Mä oon aina valmis, mähän oon partiolainen.” Päälle herisevää naurua koko porukalta. Pekka, lähellä käytiin, ettet olisi enää koskaan valmis.

Sellaista joulunodottelua.