I'm 18, so you can sleep with me

Malesia. Saavuimme siis viikko sitten Indonesian turistihelvetistä, eli Balilta, takaisin Kuala Lumpuriin. Koska kaupungista ei vieläkään juuri minkäänlaista kokonaiskuvaa ollut, päätimme varata majoituksen umpimähkään jonkin todella hyvän kadun varrelta. Otimme lentokentältä ns. pimeän taksin, koska sen sai kuitenkin 4 euroa halvemmalla kuin oikean taksin (oikea taksi olisi maksanut 24e, tämä vain 20e). Kun olimme hetken matkaa ajaneet 1980 luvun alkupään auto merkkisellä autolla noin 180km/h (nopeusrajoituksen ollessa 90km/h) ja kuskin puhuessa koko ajan kännykkäänsä, tuli mieleen, että kannattiko taas säästää? Vetonivelen vielä huudellessa viimeisiään alkoi repsikan paikalla istunut apukuskikin vedellä turvavyötään kiinni. Kyllä, autossa oli meille tuntemattomaksi jäänyt henkilö etupenkillä, meidän istuessa rinkkojemme kanssa takapenkillä (koska tavaratila oli täynnä työkaluja). Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme kuitenkin onnellisesti Kuala Lumpuriin ja rauhallisille ”kotikulmille”. Kadulla oli nimittäin mittaa noin 150 metriä ja sen varrella sijaitsi 240 yökerhoa sekä meidän hotelli. Vaikka väsymys oli kova, oli meteli vielä kovempi. Päätimme siis lähteä mukaan metelöimään.

Metelöinti loppui neljän aikaan aamuyöstä, joten lähdimme jatkoille paikalliseen kauppaan. Muualta ei olutta nimittäin saanut. Ostimme muutamat tölkit ja istuimme pihakivetykselle ihmettelemään maailman menoa. Eipä aikaakaan kun ympärillämme pyöri kymmeniä poikia. Poikia siinä mielessä, että ääni oli ainoa mistä heidät pojiksi tunnisti. Kallekin meinasi mennä muutaman kerran ansaan kun tämä ns. ladyboy yritti liittyä seuraamme. Pysyimme kuitenkin vahvoina, emmekä lähteneet yhdenkään ladyboyn matkaan. Jälkeenpäin totesimme, että olihan ne hyvännäköisiä, miehiksi siis.

Metelöityämme kaksi päivää, kyllästyimme, pakkasimme tavaramme ja suuntasimme linja-autoasemalle. Koska maasta ei ollut kellään aiempaa kokemusta, eikä se nimeltä mainitsematon matkakirjakaan ollut mukana, valitsimme seuraavan kohteen perinteisellä kuulantyöntöpainikilpailulla. Voittajaksi selviytyi saari nimeltä Penang maan luoteisosissa. Noin seitsemän huonosti nukutun tunnin päästä olimme kyseisellä saarella (saareen meni 13,5km pitkä silta, joka on kait Aasian pisin). Saarella ei ollut kuin yksi kaupunki nimeltä Georgetown, joten taksilla sinne. Taksikuskimme kertoi meille ystävällisesti , että halvimmat majoitukset löytyvät Chinatownista. Kun olimme kolunneet noin kymmenen näistä majoituksista lävitse, löysimme sopivan luukun kuuden euron huonehintaan.

Itse kaupungissa ei ollut juuri mitään nähtävää (muutama ostoskeskus ja enemmän kuin tarpeeksi kaiken maailman pajoja, joissa korjattiin kaikkea hehkulampusta anoppiin). Päätimme siis vuokrata skootterit ja lähteä tutkailemaan saaren muita osia. Jos Malesiassa turisti pelkää paikallista liikennettä, niin myös paikalliset pelkäävät turistia. Tuntui, että mihin tahansa ajaessamme saimme tilaa enemmän kuin tarpeeksi. Ilmeisesti huomasivat, että olemme sen verran kovan näköistä sakkia, ettei kannata ruveta kokeilemaan meidän kanssa. Jos tiessä oli suuntaansa kolme kaistaa, yksi näistä oli aina varattu meille. Matkustaminen oli siis kovin joutuisaa ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme saapuneet saaren juna-asemalle. Juna-asema?? Saaren halkaisija oli noin 30 kilometriä ja saaresta ei totisesti lähtenyt minkään valtakunnan rataa mihinkään päin. Hetken selvitettyämme asiaa paikallisilta, kävi ilmi, että juna ajaa vain korkeimman mäen huipulle maisemia turisteille näyttämään. Innostuttuamme asiasta samat paikalliset ilmoittivat, että rata on 5 päivää kiinni kunnostustöiden takia. Ei siis maisemamäkeä meille. Toivuttuamme takaiskusta käänsimme skootterimme kohti lähellä sijaitsevaa Buddha-temppeliä. Paikka oli todella hieno ja valtavan kokoinen. Ainoa asia mikä hämmentää vielä tänä päivänä kirjoittajan pään, on se, että paikassa oli hakaristejä enemmän kuin natsisaksassa toisen maailmansodan alkupäivinä. Jokaisen Buddhan otsassa ja jokaisen seinän jokaisessa koristeessa komeili tuo ilmavoimillekin tuttu kuvio. Jos joku lukija tietää mikä Buddhan ja hakaristin yhdistää, valaiskoon meitä tietämättömiä.

Päivän päätteeksi kävimme vielä uimassa noin 25 asteisessa merivedessä, sekä syömässä hard rock cafessa. Se mikä minussa aiheutti hilpeyttä, oli 18-vuotiaan hard rock cafen mainos. Yritys on nimittäin aloittanut myös hotellitoiminnan ja mainostavat sitä sloganilla: We are 18, so now you can sleep with us. Mahtavaa. Vietimme myös puolireissujuhlat samaisella saarella, mutta niistä ei ole mitään kerrottavaa, muistaakseni. Kolmen päivän jälkeen kyllästyimme myös tähän paikkaan, joten päätimme muuttaa toiselle puolelle Malesiaa, koska siellä oli lisää saaria.

Kun saavuimme Kuala Terengganu nimiseen kylään jossain päin Malesia itärannikkoa, ihmettelimme että onpa vähän turisteja. Kello tosin oli kuusi aamulla perjantaina (joka on muslimeille pyhä päivä). Syötyämme aamiaiseksi oikeasti raakoja kananmunia ja 2 litraa mehua, etsimme käsiimme kaupungin turisti-info keskuksen. Tiesimme, että lähialueella on valtavasti saaria, joissa on puhtaimmat vedet ja isoimmat kalat. Kerroimme turisti-infotädille, että haluamme jollekin saarelle ja sassiin. Vastaus oli, että kaikki muut saaret ovat suljettuja paitsi Kapas. Saaret ilmeisesti siis suljetaan jotenkin ja jostain syystä. Suunnaksi siis Kapas. Ystävällinen infotäti lupasi soittaa puolestamme veneilijöille, että tulevat hakemaan Suomipoikaa. Eivät sitten tulleet. Malesialaisten kaislaveneet eivät ilmeisesti kestä pieniä aaltoja, kun kaikki veneet olivat ajokiellossa liiallisen tuulen takia. Siispä, läheiselle rannalle ja hotelliin makaamaan, maksoi mitä maksoi. Ensimmäinen hotelli maksoi 22 euroa/yö , joten otimme sen. Heitimme rinkkamme huoneeseen ja päätimme lähteä läheiseen ravintolaan oluelle, koska saarihomma ärsytti vieläkin. Läheisen ravintolan juomalista sitten vasta pistikin jo melkein kiehumaan. Yli 60 erilaista mehu vaihtoehtoa, muttei mitään alkoholipitoista. Tiedusteltuamme, mistä olutta saa, kerrottiin meille, että koko maakunnasta ei saa alkoholia. Lähdimme häntä koipien välissä siis hotelliin ja vietimme kaksi päivää uima-altaassa nenänvalkaisua. Ei olisi kannattanut, sillä nyt olen aivan punainen (auringosta sekä kiukusta). Emme nähneet myöhemminkään yhtään turistia missään koko maakunnassa, enkä ihmettele miksi.

Nyt olemme saapuneet onnellisesti takaisin sivistyksen pariin tänne Kuala Lumpuriin ja jatkamme huomenna matkaa kohti Vietnamia. Hyvästi Malesia, minä olen puhunut.