Ei aurinko voi paistaa puolilta päivin pohjoisesta!!##!!

Yksi meistä kolmesta viihtyy huomattavasti kahta muuta huonommin tässä massa. Nimi alkaa T:llä, lopussa on O ja on lyhin kolmesta nimestä. Eipä ole itselläni ollut paljon negatiivista sanottavaa, enkä usko, että Mikollakaan. Tässä päivänä eräänä lenkillä ollessani alkoi löytyä myös negatiivisia asioita. Julkaistaanpas nyt sitten niitäkin, ihan myötätunnosta Terroa (nimi muutettu) kohtaan.


Aloitetaan nyt sitten ihan siitä lenkkeilystä, kun se kerran siitä alkoikin. Pääsääntöisesti lenkkeily, siis se harmittavan vähäinen, johon täällä on kyennyt, on ollut peestä! Joo, onhan se kiva juosta hiekkarannalla, kunhan sinne nyt ensin pääsee. Kaikki majoitukset ovat olleet melko kaukana rannoista. Kun siis ensin juokset parin teollisuusalueen läpi, saatat löytää jonkin polun, joenvarren tai jopa sen hiekkarannan. Siinä vaiheessa onkin jo nykyisellä kunnolla aika kääntyä takaisin.. KLE! Niin ja sitten niistä teollisuusalueiden tai hyvällä tuurilla jopa jokin mukavan lähiön kevyenliikenteen”väylistä”, jos sellaisen nyt sattuu jostain löytämään. Jokainen niistä on kapeampi ja huonommin päällystetty, kuin suomalaisten juhannuksena suosima lenkkipolku, eli se mökin ja sen ulkohuussin välinen polku!


Sitten niistä ”hiekkarannoista”. Leiriydy nyt sitten sellaisen lähistölle. Kun aamulla heräät jostain, et tiedä onko auton ja teltan vienyt vesi vai tuuli. Kummatkin edellä mainitut tuntuvat vaihtelevan kovasti. Suomituristi on uimarannaksi tähän mennessä kelpuuttanut vain yhden rannan. Muualla on ollut joko niin paljon levää, ettei millään jaksa syödä kerralla tai sitten niin matalaa ettei kunto riitä kahlaamaan kuin polvisyvyyteen. Niin, tai sitten merileijonia, kyllä niitäkin se pari menee, mutta kun sitä urosten riidan haastamista ei kestä kukaan. Pitäis vissiin ajaa viikset, laihduttaa ja pestä naama ennen uimaan menoa, jos sitten sais olla rauhassa.


Sitä on myös vaikea ymmärtää, miten maassa, jossa joka paikasta on vain kiven heiton matka merelle ja joka kolmas kauppa myy virveleitä, voi kala maksaa kaupassa enemmän kuin suomessa. Sitten taas kanaa ja muita vastaavia merilintuja saa kohtuu edullisesti.


Kaikki suomalaisethan osaavat suunnistaa auringosta ja tähdistä. Toteuta täällä sitä nyt sitten kun puolilta päivin aurinko on ihan väärässä paikassa ja yöllä ei näy sitä ainoatakaan tuttua tähteä, eli pohjantähteä. Ilman ystävällisen miehen lahjoittamia karttakirjoja olisimme kadottaneet suunnan jo ajat sitten.. niin en nyt tarkoita elämää vaan maantiedettä. Ne miljoonat kiiltomadotkin muodostivat selkeämpiä kuvioita kuin eteläinen tähtitaivas.


Joo, ja turisti hömpötys on ehkä viety tässä maassa hieman liian pitkälle. Ei kaikista asioista tarvitse tehdä maailman parasta nähtävyyttä jos ne eivät sitä oikeasti ole!! Tulipahan esimerkkinä mieleen niagara falls of New Zealand.. Jaahas, käydäänpäs katsomassa sitten oikein kunnon vesiputouksia kun kartassakin on kerrottu, että siellä on nähtävyys ja oli ne pari edellistäkin ihan komeita olleet. Tiukka kurvi siis läheiselle soratielle ja kymmenen kilometriä sitä pitkin katsomaa vesiputousta. Perillä.. ja mitä näkyy, vesiputous tietty! Eli jos osaatte kuvitella suomalaisen pelto-ojan heinäkuussa kun ei ole satanut kolmeen viikkoon.. tämä niagaran putous oli siitä hieman pienempi ja kuivempi. Emme poistuneet autosta, auto ympäri ja todettiin oikein porukalla, että tämän maan vesiputoukset on nyt kyllä nähty.

Tähän vasenkätisten hommaan ja liikenteeseen on myös aina niin mukava palata. Siispä Ote liikenteestä:


Olenpas juurikin ajanut sata kilometriä tietä, jonka pisin suora oli joen ylittävä silta, eli noin kaksikymmentä metriä. Mikko on lennellyt takapenkillä puolelta toiselle ja Terrolla (nimi muutettu) on hyrrät ihan sekaisin. Se kun ei tykkää yhtään noista mutkateistä. Kuoppaakin oli tiehen kertynyt niin, että Chuckin vararengaskin tipahti matkalla. Onneksi meteli kasvoi sen verran, että älyttiin kerätä rengas talteen. Jaahas, paidat hiessä tullaan kaupunkiin.. kaupunki moodi siis päälle, miten ne kaikki typerät säännöt täällä taas menikään.. kas risteys.. tulipas se äkkiä.. muitakin autoja tulee.. yritän väistää toista kädetöntä turistia, joka tulee vastaan liikenteenjakajan väärältä puolelta.. vilkutan viime hetkellä, pyyhkäisemällä tuulilasia kolme kertaa.. KELE! Jaa miksi.. no kun se TANAN vilkun viiksi ja pyyhkijöiden viiksi on päin vastaisilla puolilla kuin kotipuolessa.. Eikä sitä niin vaan kuukaudessa opi! Auto parkkiin ja rauhoittumaan.. kohta uudelleen liikkeelle.. sen verran on töistämme vanhalla kunnon dodgella ajo myös vielä verissä, että kerran jos toisenkin on tempaistu vastaavasti vilkun viiksestä automaattilaatikkoa D asentoon. Yllättävän hyvin se sen on kestänyt. SE liikenteestä ja autoista!


Yritetäänpäs palata takaisin iloisempiin tunnelmiin. Uuden vuoden jälkeen kulutimme Chuckin penkkejä ihan kohtalaisesti ja ajaa päräytimme pohjoiseen katsomaan cape reingan majakkaa, joka on kai ”pakko” nähä kun täällä on. Joo, majakkahan se oli. Olipahan siinä vieressä sellainen hiekkarantakin nimeltään ninety mile beach, joka mainos mailien poistamisen jälkeen on oikeasti n.60 mailia (100km) pitkä hiekkaranta ja sitä pitkin voi ajaa autolla laskuveden aikaan. Chuckin vuokrausehdoissa kerrottiin, että meidän vakuutukset ei ole siellä rannalla voimassa ja siitä vielä oikein erikseenkin mainittiin. Olipahan siellä jotain varoituskylttejäkin meren viemistä autoista. Päätimme siis suunnata sinne… tietenkin. Meren rantaan ajettuamme, teimme kuitenkin varmuuden vuoksi jo aiemminkin tutuksi tulleen riskianalyysin(ORM) siitä, että ajammeko sata kilometriä kyseistä ”rantatietä”. Toisessa vaakakupissa painoivat suomalainen kokeilunhalu, tyhmyys ja se, että saisi kerrankin ajaa suoraan. Toisessa kupissa taas painoivat varoitukset kadonneista autoista, vakuutuksen puuttuminen sekä matkalla nähdyt hiekkaan uponneet maastoautot ja lisäksi kolme tyhjää lompakkoamme. Tyhjien lompakoiden painoarvo oli sen verran kova, että otimme turistikuvat Chuckista meren äärellä ja palasimme kovalle, mutta kuoppaiselle ja mutkaiselle asfaltille.


Suunta kohti maan pääkaupunkia Aucklandia, koska Chuckin kotiuttamispäivä läheni uhkaavasti. Olipahan matkalla yksi vielä meille lähes täydellinen turistikohdekin. Iso puu! Meille sopiva siksi, että se oli kahden ja puolen minuutin kävelymatkan päässä autolta ja ilmainen. Täydelliseen kohteeseen olisi vaadittu myös se baari. Tällä kertaa se oli korvattu kahvilalla. Annoimme siis vain neljä Chuckin tähteä. No isohan se puu oli, Terronkin(nimi muutettu) oli pakko myöntää, että näitä ei ole vielä nähty. Rungon korkeushan nyt oli sen 30m + 20m oksia. Rungon ympärysmitta oli taasen 13.8m, eli jos oletetaan, että keskiverto henkilön sylin leveys on suurin piirtein sama kuin henkilön pituus, niin seitsemän keskiverto henkilöä ei vielä tätä puuta halaa hengiltä. Ympyrän kehähän kai lasketaan jotenkin kaavasta 2πr, kai siitä joku älypää osaa sen puun halkaisijankin laskea.. Kertokaa ihmeessä meillekin jos saatte selville. Väitän kuitenkin, että keskiverto moottorisahan terä ei ihan riitä klapien tekoon tässä tapauksessa.


Chuck on nyt palautettu ja jos ei ihan sairas eläkkeellä niin isommassa huollossa kuitenkin 5300:n ajokilometrimme jälkeen. Jotain ne vuokraamon tyypit jäivät sinne pihaan huitelemaan käsillään kun livahdimme nopeasti taksiin ja poistuimme paikalta. Totesimme, että meillä on kaikki omat tavarat mukana, joten ei kai niillä meille voinut mitään asiaa olla.


Tutustumme nyt viikon verran Aucklandiin, mutta se onkin jo oma tarinansa. Sitä ei vielä osaa sanoa, että kerrotaanko sitä tarinaa koskaan. Pidemmällä siintävät jo kuitenkin mielessä ensi torstain aamulähtö kohti Singaporea ja Malesiaa sekä siihen samaan syssyyn viisi päivää Balilla.


Talvenjatkoja!