Pako Bhaktaburista

Paatimme menna Teron kanssa Bhaktaburissa illastamaan lahiravintolaan. Kaikki meni hienosti kunnes sisaan tulee yhdentoista hengen seurue sinivalkoisine kaulahuiveineen. Ei hemmetti, PARTIOLAISIA!! Edellinen kokemus naiden aina valmiiden kanssa vaikutti viela sen verran takaraivossa, etta poistuimme valittomasti ravintolasta. Varmuuden vuoksi poistuimme viela kaupungistakin. Otimme seuraavan bussin noin kahdensadan kilometrin paassa sijaitsevaan Pokhara nimiseen kylaan. Taalla on kylla varmaan 500 000 asukasta, mutta kylalta tama silti vaikuttaa. Siitas saitte, tyhmat partiolaiset.

Bussimatka Pokharaan oli vahintaan mielenkiintoinen. Alkumatkasta nahtiin busseja joiden katoilla matkusti laumallinen vuohia, sisaan kun ei kuulemma enaa mahtunut. Hetken paasta havaitsimme kuorma-auton laheisen rotkon pohjalla ja ihmiset jotka yritti kasivoimin sita sielta pois. Jos tama ei viela nostattanut pelkotiloja kohdilleen, niin tottakai nahtiin myos turistibussi kyljellaan keskella tieta. Bussia ei kukaan jaksanut siirtaa, joten se piti kiertaa. Ja tietysti sielta rotkon puolelta.

Kaiken lisaksi Maoistit paattivat jarjestaa muutaman mellakan keskelle tieta. Poliiseja oli paikalla luotiliiveineen ja mellakkakilpineen riittavasti, mutta silti aikaa meni muutama tunti per mellakka. Kun poliisit saivat yhden mellakan hajoitettua ja luulimme paasevamme jatkamaan matkaa, mellakakoitsijat jarjestaytyivat kilometrin paassa uudestaan. Poliisit siis juosten sinne, koska liikenne oli pysahdyksissa. Suomen lakkoilut ei taida viela olla talla tasolla???

Olimme onneksi varanneet majoituksen ja kyydityksen bussiasemalta etukateen, joten perille paastyamme suoraan hotelliin pulssin ollessa viela parisataa. Toivuttuamme matkan jarkytyksista, paatimme juhlistaa hengissaoloamme muutamalla paikallisella oluella.

Suuntasimme paikalliseen Bluesbaariin, jossa saimme valittomasti henkilokunnan, bandin jatkat ja muutkin paikalliset seuraamme. Tiesitteko muuten, etta Nepalissa on taysin luonnollista, etta paikalliset miehet kavelee kasi kadessa tai kaulailevat toisiaan julkisilla paikoilla? Nyt tutustuttuamme naihin Bluesbaarin tyyppeihin, olemme saaneet osamme tuosta "tuttavallisuuden osoituksesta". Minua on halattu, pidetty katta reidella ja lapsitty perseelle enemman kuin ikina yhdenkaan naisen toimesta. pidemman paalle aika rasittavaa. Emme ole loytaneet muuta vaihtoehtoa, kuin juoda itsemme niin humalaan, ettei pieni perseelle latkiminen enaa tunnu missaan.

Naiden kaikkien kauhukokemuksien jalkeen (bussimatka oli pienta baari-iltoihin verrattuna) olen oikeastaan aika onnellinen, etta paasen perjantaina takaisin Suomeen. Reissun lopputunnelmia seuraa viela jalkeenpain. Nahdaan pian arvoisat lukijamme.